Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 20.03.2025/Pykälä 75


 

Kasvatuksen asiantuntijan rekrytointi

 

80/01.01.01.00/2025

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 20.03.2025 § 75

  

  

 

Esittelijä Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Aulikki Mäkinen

 

Esittely Yhteinen kirkkoneuvosto päätti aikaisemmin kasvatuksen asiantuntijan viran perustamisen esittämisestä yhteiselle kirkkovaltuustolle. Jos yhteinen kirkkoneuvosto päätti esittää viran perustamista, tässä pykälässä päätetään rekrytoinnin käynnistämisestä välittömästi yhteisen kirkkovaltuuston päätöksen jälkeen.

 

 Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 13.2.2025 yhteisen seurakuntatyön kehittämisen jatkamisesta. Päätöksen mukaisten toiminnallisuuksien ja organisaatiomallin käynnistäminen vaatii kasvatuksen asiantuntijan rekrytoinnin nopeaa käynnistämistä.

 

 Kirkon 4-vuotiskertomuksen mukaan seurakunnan jäsenet pitävät seurakunnan toiseksi tärkeimpänä tehtävänä kestävien elämänarvojen opettamista lapsille ja nuorille. Kristillisessä kasvatustyössä ja seurakuntien katsomuskasvatuksessa lapsille ja nuorille välitetään ilosanomaa toimintaympäristö sekä kuulijoiden ikätaso ja elämäntilanne huomioiden. Kasvatustyössä keskeisessä roolissa on yhteistyö perheiden, varhaiskasvatuksen, koulun ja muiden kasvatuksen ammattilaisten kanssa.

 

 Yhteisen seurakuntatyön käynnissä olevien muutosten seurauksena kasvatustyö siirtyy aikaisempaa voimakkaammin seurakunnissa toteutettavaksi. Tämä ei kuitenkaan poista tarvetta yhteiselle asiantuntijaresurssille. Kasvatuksen asiantuntija vastuulla on yhdessä seurakuntien kanssa varmistaa seurakuntien kasvatustyön toimivuus nyt ja tulevaisuudessa.

 

 Kasvatuksen asiantuntija toimii Palvelut seurakunnille -tiimin lähiesihenkilönä. Tiimissä on lähiesihenkilön lisäksi 10 työntekijää. Tiimissä toteutettavia toimintoja ovat Torin Kulma, Tyks:n lastenohjaajat, viittomakielinen työ, diakoniatyön asiantuntijapalvelut, kasvatustyön muut tukitoiminnot sekä Etapissa tehtävä päihde- ja mielenterveystyö.

 

 Esitetään kasvatuksen asiantuntijan rekrytoinnin käynnistämistä seuraavalla ilmoituksella:

 

 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä muodostuu kymmenestä seurakunnasta, yhteisistä tehtävistä ja hallinnosta. Seurakuntien jäseniä on noin 137 000 ja työntekijöitä noin 450. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on 28.4.2025 mennessä haettavana:

 

 KASVATUKSEN ASIANTUNTIJAN VIRKA

 

 Etsimme seurakunnallisen kasvatustyön osaajaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kasvatuksen asiantuntijana. Tehtäviisi kuuluvat kristillisen kasvatustyön suunnittelu, kehittäminen ja toteutus yhdessä seurakuntien kanssa. Vastaat kasvatustyössä järjestettävästä koulutuksesta sekä verkostoyhteistyöstä alueen muiden kasvatustyön toimijoiden kanssa.

 

 Toimit samalla yhteisen seurakuntatyön Palvelut seurakunnille -tiimin lähiesihenkilönä. Tiimin toiminta käynnistyy Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön kehityshankkeen tuloksena 1.9.2025. Palvelut seurakunnille -tiimin toimintoihin kuuluu seurakuntien kasvatustyön tukemisen lisäksi esimerkiksi diakoniatyön tukipalveluita. Esihenkilönäsi toimii yhteisen seurakuntatyön johtaja.

 

 Viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Arvostamme seurakunnallisen kasvatustyön osaamista, aikaisempaa esihenkilökokemusta sekä verkostoissa tehtävän työn taitoja. Kielivaatimuksena on erinomainen suomen kielen taito ja vähintään tyydyttävä ruotsin kirjallinen ja suullinen osaaminen.

 

 Virkaan valittavan tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää seurakuntayhtymän työterveyslääkärin allekirjoittama hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan. Virkaan valittavan tulee olla konfirmoitu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Virkaan sovelletaan 6 kk:n koeaikaa.

 

 Viran palkkaus muodostuu KirVESTES vaativuusryhmän 602/60 mukaisesta peruspalkasta (n. 4067 eur/kk), kokemuslisästä sekä henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvasta palkanosasta. Virkasuhde täytetään 1.6.2025 tai sopimuksen mukaan.

 

 Virkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti KirkkoRekryn kautta 28.4.2025 klo 16 mennessä. Tämän ensisijaisen hakutavan sijaan hakemuksen voi myös toimittaa kirjallisesti Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän palvelupisteeseen, jossa hakemuksen on oltava perillä hakuajan päättymiseen mennessä. 

 

 Tarkempia tietoja antaa diakonia- ja sielunhoitotyön johtaja Teemu Hälli, 040 341 7266, teemu.halli@evl.fi.

 

 Diakonia- ja sielunhoitotyön johtaja Teemu Hälli vastaa viran täyttöprosessista ja tekee päätöksen virkaan valittavasta henkilöstä.

 

Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää käynnistää kasvatuksen asiantuntijan rekrytoinnin välittömästi yhteisen kirkkovaltuuston viran perustamisesta tekemän päätöksen jälkeen. Päätös raukeaa, jos yhteinen kirkkovaltuusto ei päätä perustaa kasvatuksen asiantuntijan virkaa.

 

Päätös Esityksen mukaan.