Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 25.02.2025/Pykälä 17


 

Maarian seurakunnan henkilöstösuunnitelma

 

54/04.00.00/2025

 

Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto 25.02.2025 § 17

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Seurakuntaneuvosto keskusteli kokouksessaan 13.2.2024: 15 § työn priorisoinnista strategian pohjalta. Päätökseen kirjattiin: Keskustelussa nostettiin esiin mm. nuoret aikuiset, yksinäisyys ja köyhyys, ja todettiin, että haluamme tehdä sitä, mitä ihmiset pitävät tärkeänä. Viestinnän onnistumista pidettiin erittäin tärkeänä. Jatkossa haluamme vahvistaa yhteistyötä niin seurakunnan sisällä kuin yli seurakuntarajojen ja tarkastella työn tavoittavuutta.

 

 Seurakuntaneuvosto käsitteli seurakunnan henkilöstösuunnitelmaa 05.03.2024: 27 §. Tuolloin hyväksyttiin seuraava henkilöstösuunnitelma:

 

  • Virkojen täyttämistä harkitaan tarkasti niiden vapautuessa. Vuoden 2024 aikana mahdollisesti vapautuvat virat täytetään määräaikaisesti, jotta kokonaisuutta voidaan tarkastella ja päätöksiä tehdä myöhemmin hallitusti.
  • Jätetään seurakuntapastorin virka täyttämättä määräajan päättyessä 1.1.2025 alkaen.
  • Seuraava vapautuva kanttorin virka täytetään jakaen toisen seurakunnan kanssa tai otetaan vuosittain kanttori vain kesäksi ja mahdollisesti adventin ja joulun ajaksi.
  • Jätetään seurakuntasihteerin virka täyttämättä ja otetaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen sihteeri. Paattisten seurakunnan päätöksistä riippuen Paattinen maksaa osan sihteerin palkasta. Sihteerille kuuluu myös kulttuuriperintöön liittyviä tehtäviä.
  • Otetaan nuorisotyönohjaajan virkaa määräaikaisesti hoitava kouluyhteistyöntekijä määräaikaiseen työsuhteeseen ajaksi 1.7.2024 – 31.8.2025. Määräaikaisuuden peruste on työn uudelleen järjestely.
  • Jatketaan määräaikaisen ruoka-avun työntekijän palvelussuhdetta 31.8.2025 saakka määräaikaisesti. Määräaikaisuuden peruste on  ruoka-avun yleisten tulevaisuudennäkymien epävarmuus.
  • Pyhäkoulusihteerin tehtävän vapautuessa otetaan työsuhteeseen lastenohjaaja monimuotoiseen perhetyöhön ja yhteistyöhön kaupungin varhaiskasvatuksen kanssa. Työn järjestämisestä uudelleen neuvotellaan Yhteisen kasvatustyön kanssa.
  • Pidetään edelleen Yhteisen kasvatustyön lastenohjaaja seurakunnan työssä maksamalla Yhteiselle kasvatustyölle osuus palkasta.
  • Mikäli rippikoulun käyvien määrä vähenee merkittävästi, jätetään täyttämättä yksi nuorisotyönohjaajan virka sen vapautuessa. 
  • Pyritään vaikuttamaan siihen, että seurakuntayhtymän yksikköihin sijoitettuja työntekijöitä saadaan paikallisseurakuntaan.
  • Tehtävänkuvia päivitetään seuraavasti:
  • Tarkastellaan nuorisodiakonin viran painopisteitä ja tavoitteita vakituisen viranhaltijan opintovapaan päättyessä
  • Ruokakassijaon osuutta ruoka-avun työntekijän tehtävänkuvassa vähennetään ja lisätään kokonaisvaltaista auttamista tavoitellen sitä, että avunsaajat eivät enää tarvitsisi ruoka-apua
  • Lisätään hengellisen työn osuutta diakoniatyössä siirtäen painopistettä osittain pois taloudellisesta auttamisesta, kuitenkin avustuksia edelleen jakaen
  • Nuorisotyössä vahvistetaan läsnäoloa kouluissa sopivassa suhteessa seurakunnan kokoavaan toimintaan
  • Vahvistetaan yhteistä toimintaa partiolippukuntien kanssa tukien niiden seurakunnallista identiteettiä taustayhteisösopimuksen mukaisesti
  • Varataan riittävästi työaikaa tapahtumien, kuten eri-ikäisten seurakuntalaisten yhteissyntymäpäiväjuhlien, järjestämiseen
  • Varataan riittävästi työaikaa sosiaalisessa mediassa työskentelyyn

 

 Ennen henkilöstösuunnitelman päivitystä seurakuntaneuvosto käy lähetekeskustelun 13.2.2024 käydyn lähetekeskustelun ja 5.3.2024 hyväksytyn henkilöstösuunnitelman pohjalta.

 

 Kustannusten supistamistarve saadaan tarkasti tietoon, kun seurakuntayhtymän tilinpäätös valmistuu.

 

 Tälle vuodelle on budjetoitu siirtomäärärahaa 97 239 euroa. Vuodelta 2024 määrärahaa siirtyy 84 515 euroa eli 12 741 euroa vähemmän kuin syyskauden alussa laadittuun budjettiin kirjattiin. Maarian seurakunta joutuisi maksamaan seurakuntayhtymälle takaisin 12 740 euroa, ellei vuodenvaihteessa olisi vähennetty henkilöstöä.

 

Vuoden 2025 alusta jätettiin täyttämättä yksi diakonian virka ja luovuttiin osa-aikaisesta (20 %) tiedottajasta. Kappalaisen virka on päätetty jättää täyttämättä 1.4.2025 – 31.3.2026. Pieni säästö kertyy Paattisten seurakunnan maksaessa osan seurakuntasihteerin palkasta.

 

 Palkkoihin on vuodeksi 2025 varattua yhteensä 1 383 907 euroa.

 Tästä voidaan vähentää

  • Tiedottaja 9000 euroa
  • Diakoni 50 000 euroa
  • Kappalainen 5000 euroa (budjetoitu 4 kuukauden kulut, toteutuu 3 kuukautta)

Vähennysten jälkeen palkkoihin arvioidaan tänä vuonna kuluvan noin 1 320 000 euroa. Säästöön jää vuoden jälkeen noin 50 000 euroa, mikäli budjetti muuten toteutuu suunnitellusti.

 

 Ellei kehysmääräraha kasva, voi työntekijöitä tulevina vuosina olla vähemmän kuin nyt.

 

Vuoden 2025 aikana päättyvät seuraavat palvelussuhteet:

  • 31.7.2025 vs. diakonian viranhaltija
  • 31.8.2025 ruoka-avun työntekijä
  • 31.8.2025 kouluyhteistyöntekijä
  • 31.8.2025 vs. nuorisodiakoni, vakituisen viranhaltijan opintovapaa päättyy

 

Diakonia- ja perhetyön tiimin johtavan viranhaltijan koeaika päättyy 30.4.2025. Tällöin hän oletettavasti joko irtisanoutuu aiemmasta virastaan Maarian seurakunnassa tai palaa siihen. Jompikumpi viroista jää avoimeksi. Avoinna on lisäksi edellä mainittu, vuoden 2025 alusta täyttämättä jätetty diakonian virka.

 

Yhteisen seurakuntatyön uudelleenjärjestelyn myötä siirtyy työntekijöitä seurakuntiin. Henkilöstö- ja muut määrärahat jäävät toistaiseksi seurakuntayhtymään. Siirrot lisäävät seurakuntien mahdollisuutta vaikuttaa työn muotoihin ja sisältöihin.

 

 Esitys henkilöstösuunnitelmaksi:

 

  • Jätetään täyttämättä joko yksi nuorisotyönohjaajan tai nuorisodiakonin virka 1.9.2025 – 31.8.2026. Kouluyhteistyön jatkuminen varmistetaan, vaikka erityisesti siihen palkatun työntekijän palvelussuhde päättyisi. Vastaavasti varmistetaan työn alakouluikäisten parissa jatkuvan, mikäli täyttämättä jätetään nuorisodiakonin virka.
  • Jätetään täyttämättä joko diakonian virka, jota nyt hoitaa ruoka-avun työntekijä, tai toinen avoin diakonian virka 1.9.2025 – 31.8.2026.
  • Seuraava vapautuva kanttorin virka täytetään jakaen toisen seurakunnan kanssa tai otetaan vuosittain kanttori vain kesäksi ja mahdollisesti adventin ja joulun ajaksi.
  • Mikäli rippikoulun käyvien määrä vähenee merkittävästi, jätetään täyttämättä yksi nuorisotyönohjaajan virka sen vapautuessa. 
  • Tehtävänkuvia päivitetään seuraavasti:
    • Tarkastellaan nuorisodiakonin viran painopisteitä ja tavoitteita vakituisen viranhaltijan opintovapaan päättyessä
    • Ruokakassijaon osuutta ruoka-avun työntekijän tehtävänkuvassa vähennetään ja lisätään kokonaisvaltaista auttamista tavoitellen sitä, että avunsaajat eivät enää tarvitsisi ruoka-apua
    • Lisätään hengellisen työn osuutta diakoniatyössä siirtäen painopistettä osittain pois taloudellisesta auttamisesta, kuitenkin avustuksia edelleen jakaen
    • Vahvistetaan yhteistä toimintaa partiolippukuntien kanssa tukien niiden seurakunnallista identiteettiä taustayhteisösopimuksen mukaisesti
    • Varataan riittävästi työaikaa tapahtumien, kuten eri-ikäisten seurakuntalaisten yhteissyntymäpäiväjuhlien, järjestämiseen
    • Varataan riittävästi työaikaa sosiaalisessa mediassa työskentelyyn

 

 Lapsivaikutusten arviointi KJ 10: 4 §: Suunnitelmalla on toteutuessaan vaikutusta lapsiin. Vaikutukset ovat sitä positiivisemmat mitä enemmän työtä tehdään lasten, nuorten ja perheiden parissa.

 

Esitys Seurakuntaneuvosto käy lähetekeskustelun ja käsittelee asiaa uudelleen kokouksessaan maaliskuussa 2025.

 

Päätös Esityksen mukaisesti.