Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön johtokunta
Pöytäkirja 02.10.2024/Pykälä 83


 

Täsmä – tukena työpolulle -hanke Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän työllistämisen kehittämiseen

 

234/04.07.00/2024

 

Yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön johtokunta 02.10.2024 § 83

  

  

 

Esittelijä Diakonia- ja sielunhoitotyön johtaja Teemu Hälli

 

Esittely Tarve

 

 Valtion talouden tasapainottamiseksi tarkoitetut säästökeinot, vielä keskeneräinen hyvinvointialueuudistus ja nyt valmisteilla oleva TE24-uudistus vaikuttavat jokainen heikentävällä tavalla heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien kokonaistilanteeseen.  Erityisesti on syytä huomioida kaksi ryhmää, joiden tilanne heikkenee:

 

  1) Oppivelvollisuusiän ylittävät nuoret, joita uhkaa palvelukatve, jos he ovat tippuneet pois oppilaitosten arjesta.

 2) Heikossa työmarkkina-asemassa olevat toistuvaistyöttömät, joilta on vähenemässä myös merkittävä työllistymistä edistänyt mahdollisuus hyödyntää 100% palkkatukea.

 

 Julkisen palveluntuottajan lisäksi palvelua ja kohtaavaa työtä vähenee myös kolmannelta sektorilta, jota haastaa erityisesti vähentyvät palkkaamisen tuet ja hiipuva STEA-rahoitus.

 

 Täsmä – tukena työpolulle -hankkeen valmistelu ja aikaisempi kehitystyö

 

 Haettavaa työllisyyshanketta on kehitelty yhdessä Länsi-Suomen diakonialaitoksen säätiön (Diakon), seurakuntayhtymän ja Turun työllisyysalueen ja Turun kaupungin kanssa. Hankkeen valmistelussa on hyödynnetty myös aiemmilla rahoituskierroksilla ja hankkeissa tehtyä yhteistyötä ja tiedonkeruuta alueen toimijoiden kanssa.

 

 Mitkä ovat hankkeen tavoitteet?

 

 • Kohderyhmän hyvinvoinnin ja osallisuuden lisääminen alueellista toimintaa ja seurakunnan tuottamaa palveluohjausta ohjausta lisäämällä.

 • Täsmätyön lisääminen seurakuntayhtymässä ja muissa kohteissa. Hankkeessa etsitään ja räätälöidään työtehtäviä vastaamaan kohderyhmän täsmätyökykyä.

 • Rekrytointiprosessien ja rekrytoinnin monipuolistaminen. Hankkeessa pilotoidaan malli, jolla “matalan kynnyksen työllistäminen” työharjoittelut ja mm. työkokeilut integroidaan osaksi työnantajan vakiintunutta rekrytointiprosessia. 

 •Klusterin kehittäminen. Hanke toimii jatkuvassa muutoksessa olevilla TE-palvelujen, kuntien, hyvinvointialueen ja osin myös kolmannen sektorin työllistymistä ja osallisuutta edistävillä yhdyspinnoilla. Tässä alueellisessa verkostossa mukana oleminen vahvistaa Turun ja Kaarinan Seurakuntayhtymän työnantajamainetta ja edesauttaa vastaamaan olemassa oleviin ja tuleviin rekrytointihaasteisiin työntekijämäärän vähentyessä entisestään.

 

 Mitä muutosta nykytilaan hanke tuo? Mikä on hankkeen uutuus/lisäarvo?

 

 Hankkeen turvin on mahdollista luoda seurakuntayhtymän sisäisiä toiminta- ja oppimisympäristöjä, joissa heikossa työmarkkina-asemassa olevat henkilöt voivat harjoittaa työelämätaitoja ja samalla toimia apuna omassa kohderyhmässään. (Esimerkiksi siirtyä materiaalisen auttamisen toiminnoissa autettavasta auttajaksi).

 

 Seurakuntayhtymän rooli vahvistuu ja vakiintuu osaksi alueen niiden toimijoiden ketjua, jotka kykenevät muuttuvassa tilanteessa tarjoamaan palveluita ja auttamaan ihmisten perusturvassa nopeasti heikentyneeseen tilanteeseen.

 

 Uutuusarvo: Seurakuntayhtymässä ei ole tehty järjestelmällistä sisäistä yhteistyötä, eikä prosessia täsmätyökykyisten rekrytointeihin. Aiemmin 2024 tehdyn kyselyn mukaan erilaiset tuetut työllistymisen muodot nähdään enemmän diakoniatyönä, jonka suorat positiiviset vaikutukset aiheutuvat työllistettäville henkilöille itselleen. Tämän työn lisäksi täsmätyökykyisten työllistämisellä voitaisiin vastata myös kasvavaan työntekijäpulaan ja sitä voisi hyödyntää tarpeenmukaisissa työtehtävissä. Hankkeen tehtävänä on luoda sisäisiä rakenteita, joissa olisi esim. mahdollista suorittaa työelämäkuntoutumista ja työkokeiluja ja saada tukea oman olemassa olevan henkilökunnan työelämähaasteisiin. (Sisäiset työkokeilut, urasiirtymät opinnollistamisen kautta, työkykyä ylläpitävät tuki- ja täsmäytystoimet jne.) 

 

 Hanketoiminnan toteutus ja tulokset

 

 Työpaketti 1 Yksilö- ja ryhmätoiminta (SRKY)

 

 Asiakas osallistuu arkea tukevaan ryhmätoimintaan kolme kertaa viikossa. Ruoanlaittoa ja ravitsemusta, edullisia ostoksia, luonnossa liikkumista sekä mielen hyvinvointia. Ryhmätoiminta kestää 4 kuukautta (paitsi ensimmäisellä kierroksella 6 kk).

 

 Työpaketti 2 Jatkopoluttaminen (SRKY, Diakon tukee)

 

 Asiakkaan voimavarojen mukaan häntä ohjataan jatkopolulle. Ryhmät vierailevat palveluntarjoajien luona, oppilaitoksissa, alueen järjestöillä ja työpaikoilla.

 

 Jokaisesta ryhmästä valitaan 3-8 henkilöä, jotka ohjataan tuettuun työkokeiluun. Tuetussa työkokeilussa hankeresurssi tukee sekä työkokeilijaa että hänen ohjaajaansa.

 Työpaketti 3 Täsmätyön lisääminen (SRKY, Diakon tukee)

 

 Täsmätyöpaikkojen etsiminen ja luominen työnantajien kanssa.

 Täsmätyössä työntekijän ja työnantajan tukeminen, hyvän alun varmistaminen, rinnalla kulkeminen. Hyödynnetään työkokeiluja ja opinnollistamista.

 

 Työpaketti 4 Yhdyspintatyö (Diakon)

 

 Alueellisen työllisyys”Klusterin” vahvistaminen: olemassa olevien toimijoiden ja uudistuvan verkoston yhteistyön tukeminen. Työpajojen järjestäminen.

 

 Tiedon kerääminen ja välittäminen verkostossa esim. uutiskirjeet, yhteinen työskentelyalusta.

 Uusien yhteistyömuotojen etsiminen ja edistäminen kohderyhmän näkökulmasta. Kohderyhmän näkyväksi tuomista viestinnällä, asiantuntijatyöllä.

 

 Työpaketti 5 Viestintä, koordinointi, vaikuttavuuden arviointi (Diakon)

 

 Hanketoiminnasta aktiivista viestintää ammattilaisille. Henkilöosallistujien aktivoiminen.

 

 Mikä tai mitkä ovat hankkeen konkreettiset tulokset? Mitä hankkeella saadaan aikaan? Onnistumisen arviointi.

 

 • Henkilöosallistujien parantunut osallisuudenkokemus (osallisuusindikaattori) sekä työ- ja opintopoluilla eteenpäin siirtyminen (henkilöindikaattorit)

 • Toimintaympäristöjen vahvistaminen palvelemaan vahvemmin heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä

 • Täsmätyöpaikkojen lisääminen

 • Alueen toimijoiden vuoropuhelu ja luottamus lisääntynyt (todennetaan kyselyillä)

 • Kokemusasiantuntijatiedon lisääminen päätöksenteossa (x kokemusasiantuntijaa osallistunut verkoston toimintaan)

 

 Mitä pitkän aikavälin vaikutuksia hankkeella saadaan aikaan? Miten vaikutukset voidaan laadullisesti todentaa ja määrällisesti mitata?

 

 Tuetaan positiivista yhteistyötä alueen toimijoiden kesken. Resurssit ovat vähissä, avun tarvitsijoita on paljon. Löydetään yhteinen hiili, johon puhaltaa. Pystytään käynnistämään laajan, seurakuntien ja järjestöjen yhteisen auttamiskeskuksen käytännön suunnittelu.

 

 Miten tuloksia ja kokemuksia hyödynnetään hankkeen päättymisen jälkeen?

 

 Toimintatavat jäävät osaksi toteuttajaorganisaatioiden vakiintuvia toimintatapoja ja työllisyyden edistämisen ja rekrytoinnin varmistamisen keinovalikoimaa.

 

 Rahoittaja: Länsi-Suomen ESR+, toimintalinja 4.3 osallisuuden edistäminen

 

 Toteutusaika: 1.1.2025 - 31.12.2027 (3 vuotta)

 

 Budjettiarvio:

 Diakon, päähakijana on vastuussa koko hankkeen tuloksista

 1 hlö + flat rate 40% (projektipäällikkö) arvio n. 210 000€

 

 Turun ja Kaarinan Seurakuntayhtymä, osatoteuttaja

 2 hlöä, Palkkakulut yksikkökustannusmallin mukaan + flat rate 40% palkkasummasta. Arvio n. 420 000€ /3 vuotta

 

 Omarahoitusosuus 20% hankkeen budjetista (kumpikin toteuttaja vastaa omastaan). Seurakuntayhtymän omarahoitusosuus on kokonaisuudessaan noin 84 000€. Omarahoitukseen voidaan käyttää käynnistysvaiheessa yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön testamenttivaroja. Myös lisääntyvien kirkollisverotuottajan suuntaaminen hankkeen omarahoitusosuuteen on mahdollista.

 

Esitys Yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön johtokunta hyväksyy osaltaan Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön osallistumisen Täsmä – tukena työpolulle -hankkeeseen.

 

 Hankkeen omarahoitusosuus ensimmäisen hankevuoden osalta voidaan maksaa tarvittaessa yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön testamenttivaroista. 

 

Päätös Esityksen mukaan.