RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.10.2024/Pykälä 80
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto talousarvioesityksestä 2025
395/02.00.01.00/2021
Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto 09.10.2024 § 80
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Seurakuntaneuvostolta on pyydetty lausuntoa seurakuntayhtymän talousarviosta. Esityslistan mukana on käyttötalousosa, henkilökuntaliite ja Investointiosa. Budjetti hyväksytään kirkkovaltuustossa.
Katariinanseurakunnan lausunto yhteiselle kirkkoneuvostolle:
Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto kiinnittää huomiota siihen, että seurakunnan jäsenmäärän vähenemisen vuoksi Katariinanseurakunnan määrärahaosuus pienenee, vaikka seurakunnan alueella asuu yli puolet enemmän väkeä, kuin on jäseniä. Seurakunnan jäsenmäärä on noin 14 000 henkilöä.
Alueellisesti seurakunta on haastava, koska kirkkoon kuulumisprosentti jää matalaksi ylioppilaskylän nuorten aikuisten keskimääräistä matalamman kirkkoon kuulumisprosentin sekä monikulttuurisen ja -uskontoisen Varissuon alueen vuoksi.
Seurakunnan alueella on runsaasti diakonista haastetta, joka lisää henkilöstön tarvetta. Juuri päättyneessä Katariinanseurakunnan piispantarkastuksessa nousi esille, että seurakunnan erityispiirteenä on suuri diakonian asiakaskunta. Vain osa diakonian asiakkaista on seurakunnan jäseniä. Asiakaskunnassa on paljon eri taustoista ja kansallisuuksista tulevia ja se vaatii asiointikielenkin vuoksi työntekijöiltä enemmän aikaa ja osaamista.
Seurakunnan alueelle muuttaa joka vuosi noin 800 uutta opiskelijaa ja nuorten aikuisten määrä jäsenistöstä on noin 3000 henkilöä. Heidän tavoittamiseensa on oltava myös riittävästi koulutettua henkilökuntaa.
Hyvänä kehityssuunta määrärahoja jaettaessa on se, että alueen väestöpohja vaikuttaa nyt 10 % verran määrärahajakomalliin.
Katariinanseurakunnassa on jo lakkautettu virkoja, jotta käyttömääräraha riittäisi toimintaan. Mikäli virkoja joudutaan jatkossakin lakkauttamaan määrärahojen riittämisen turvaamiseksi, niin se tarkoittaa automaattisesti toimintojen supistamista.
Säästömäärärahat ovat tuoneet tarvittavaa puskuria seurakunnan toiminnan suunnitteluun. On kuitenkin ongelmallista, että annettu budjetti ei sinällään riitä nykyisen toiminnan ylläpitämiseen tai kehittämiseen, vaan toiminnan jatkuvuus turvataan säästömäärärahoilla.
Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto kantaa huolta siitä, että seurakuntien henkilöstö- ja toimintamäärärahat riittäisivät myös tulevaisuudessa seurakunnalliseen toimintaan. Tähän on kiinnitettävä erityistä huomioita, kun suunnataan henkilöstö- ja toimintamäärärahoja ja suunnitellaan seurakuntayhtymän organisaatiorakennetta.
Seurakuntayhtymällä on käynnissä laaja investointisuunnitelma, eikä kiinteistömenojen kasvu näytä taittuvan. Kiinteistömenojen kasvuun uudisrakentamisen myötä on syytä kiinnittää vakavasti huomiota, jotta seurakuntien henkilöstö ja toimintamäärärahat riittäisivät myös tulevaisuudessa, kun on oletettavaa, että seurakuntien jäsenmäärä laskee edelleen.
Erityisen tärkeää on määritellä tavoitetaso kiinteistömenojen suhteen ja suunnitella mikä on kiinteistöjen, henkilöstön ja toiminnan määrärahojen suhde. Tilojen monimuotoisuutta tulee edelleen kehittää.
Henkilöstösuunnitelma vahvistaa suunnitelmallista rekrytointia ja harkittujen tehtävänkuvien laatimista sille työvoimalle, joka on käytettävissä. Henkilöstösuunnitelmalla voidaan huolehtia myös siitä, että työvoimasta luopumisesta ei tule sattumanvaraista, vaan se tehdään harkitusti ja tarvittaessa henkilöstön työnkuvia muuttaen.
On harkittava tarkoin, mitä leirikeskuksia kannattaa remontoida ja rakentaa ja mistä leirikeskuksista olisi syytä luopua. Myös tilojen vuokraamisen mahdollisuus on hyvä selvittää. Leirikeskusten käyttöä suunniteltaessa on katsottava pitkälle tulevaisuuteen. On tutkittava tilastojen valossa, millainen tarve tulevaisuudessa leirikeskuksille on ja millainen kävijäkunta niitä tarvitsee.
Esitys Seurakuntaneuvosto antaa edellä esitetyn lausunnon.
Päätös Esityksen mukaan.
Jakelu Kirjaamo
Timo Laakso, hallinto- ja talousjohtaja
Kalle Luoma, kiinteistöjohtaja
Yhteinen kirkkoneuvosto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |