Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.04.2024/Pykälä 37


 

Maarian seurakuntasihteerin työsuhteen avaaminen seurakuntayhtymän sisäisesti haettavaksi

 

123/01.01.01.00/2024

 

Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto 09.04.2024 § 37

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Maarian seurakunnan seurakuntasihteeri irtisanoutui virastaan 1.9.2023 alkaen. Seurakuntasihteerin tehtäviä hoidettiin jo ennen tätä tilapäisjärjestelyin sihteerin palkattoman virkavapauden ajan. Tällä hetkellä virkaa hoitavan henkilön palvelussuhde on päättymässä 30.6.2024. Hänet on otettu työhön kirkkoherran päätöksellä 32/2023.

 

 Seurakuntasihteerin tehtävät eivät edellytä virkasuhdetta. Niihin ei sisälly julkisen vallan käyttämistä. Kyse ei ole Kirkon virka- ja työehtosopimuksen määrittelemästä hengellisestä ja työajattomasta työstä. Seurakuntasihteeri voidaan näin ollen ottaa työsuhteeseen.

 

 Kirkon virkasuhdetta sääntelee laki evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijasta. Työsopimussuhdetta sääntelee työsopimuslaki. Molempia koskee Kirkon yleinen virka- ja työsopimus, KirVESTES. Työnantajan kannalta työsuhde on joustavampi vaihtoehto kuin virka. Sillä on tiettyjä etuja myös työntekijän kannalta.

 

 Kirkkoherra esittää seurakuntaneuvoston 5.3.2024: 27 § hyväksymän henkilöstösuunnitelman mukaisesti, että seurakuntasihteeri otetaan työsuhteeseen.

 

 Työsuhdetta ei tarvitse asettaa julkisesti haettavaksi, kun taas virkasuhde joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta tarvitsee. Julkishallinnossa on silti hyvä noudattaa pääsääntöisesti samoja menettelytapoja kuin virkaa täytettäessä. Julkinen haku myös työsuhteeseen ilmaisee hallinnon avoimuutta. Hallinnossa toteutuu tällöin tasapuolisuus ja puolueettomuus.

 

 Tästä huolimatta esitetään seurakuntasihteerin ottamista seurakuntayhtymän sisäisen haun kautta. Perusteena on, että näin tarvitaan vähemmän perehdyttämistä kuin jos työhön valittu tulisi muualta. Yli puolet seurakunnan henkilöstöstä on tullut kolmen viime vuoden aikana. Se on kuormittanut työyhteisöä ja perehdyttäminen on vienyt paljon aikaa. Yleisen työhyvinvoinnin turvaamiseksi on tässä tilanteessa perusteltua poiketa julkisen haun pääsäännöstä.

 

 Aikataulu:

 12. – 25.4.2024 hakuilmoitus seurakuntayhtymän intranetissä (Naakkanetti)

 7.5.2024 työjaosto haastattelee hakijat, minkä jälkeen

 joko kirkkoherra tekee palkkaamispäätöksen tai

 14.5.2024 seurakuntaneuvosto valitsee työntekijän

 1.8.2024 työntekijä aloittaa

 

 Hakuilmoitus:

 

 Maarian seurakunnassa on 25.4.2024 mennessä seurakuntayhtymän sisäisesti haettavana

 

 SEURAKUNTASIHTEERIN TYÖSUHTEINEN TEHTÄVÄ

 

 Seurakuntasihteerin pääasialliset tehtävät ovat asiakaspalvelu, toimistopalvelut, viestintätehtävät ja kirkkoherran sihteerinä toimiminen. Hän toimii myös työntekijäkokousten sihteerinä. Viestinnän päävastuu Maariassa on osa-aikaisella tiedottajalla ja viestintäsihteerillä, joiden työtä seurakuntasihteeri osaltaan tukee ja täydentää.

 

 Maarian seurakunta on alueellisesti laaja sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän suurin seurakunta, jonka historia ulottuu kauas keskiajalle. Moni-ilmeisellä alueellamme asuu kaikenikäisiä ihmisiä ja puhutaan monia eri kieliä. Maisemat vaihtelevat kantakaupungista ja lähiöistä lentokenttään ja peltoihin. Täällä me rukoilemme ja rakastamme. Haluamme olla edelläkävijöitä ja pelkäämättä kokeilla uutta.

 

 Maarian seurakunnassa työskentelee noin 30 työntekijää. Lisäksi alueellamme työskentelee seurakuntayhtymän kasvatustyön ja kiinteistöpalveluiden työntekijöitä. Työyhteisössä on rohkaiseva ja erilaisuuden hyväksyvä henki.

 

 Edellytämme seurakuntasihteeriltä

  • soveltuvaa ammatti- tai korkeakoulututkintoa
  • hyviä asiakaspalvelutaitoja
  • tarkkuutta ja huolellisuutta
  • hyviä valmiuksia ICT-ohjelmien käyttöön (mm. MS Officen sovellukset, Prime, Kipan talous- ja henkilöstöhallinnon ohjelmat, Lukkari ja Krypta)
  • hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa

 

 Arvostamme

  • kirjallisen ja kuvallisen viestinnän taitoa ja sosiaalisen median (tällä hetkellä Facebook ja Instagram) käyttötaitoa
  • arkiston hoitamisen osaamista
  • halua kehittää työtä
  • kielitaitoa

 

 Tehtävään valittavan on oltava ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen.

 

 Tehtävään valitun tulee ennen työn vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus. Palvelussuhde alkaa 1.8.2024 tai sopimuksen mukaan. Koeaika on kuusi kuukautta. Tehtävä sijoittuu kirkon yleisen palkkausjärjestelmän vaativuusryhmään 403 (peruspalkka 2444,42 euroa/ kk).  Lisäksi voidaan maksaa työkokemuksen perusteella määräytyvää kokemuslisää ja suorituslisää. Tehtävään haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake KirkkoRekry-palvelussa 25.4.2024 klo 15.00 mennessä. Haastattelupäivä on 7.5.2024. Kyselyihin vastaa kirkkoherra Laura Maria Latikka (040 3417259).

 

 

Esitys Seurakuntaneuvosto 1) päättää avata seurakuntasihteerin työsuhteisen tehtävän haettavaksi esittelyn mukaisesti hakuajan ollessa 12. – 25.4.2024, 2) nimittää päätöksen valmisteluryhmäksi seurakuntaneuvoston työjaoston sekä 3) valtuuttaa kirkkoherran tekemään seurakuntasihteerin palkkaamispäätöksen ja työsopimuksen työjaoston näkemysten pohjalta.

 

Päätös 1) Esityksen mukaisesti. 2) Esityksen mukaisesti. 3) Esityksen mukaisesti.