RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 71
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintosääntö
Yhteinen kirkkoneuvosto 30.11.2023 § 200
Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso
Esittely Eduskunta on 2.3.2023 hyväksynyt kirkkolain ja siihen liittyvät kirkolliset erillislait. Lait tulivat voimaan 1.7.2023. Samalla tuli voimaan kirkolliskokouksen 11.11.2021 hyväksymä kirkkojärjestys. Aiemmat, vuoden 1994 kirkkolaki ja kirkkojärjestys sekä vuoden 2014 kirkon vaalijärjestys kumoutuivat uusien säädösten tullessa voimaan. Kirkon vaalijärjestyksen säännökset sisältyvät uuteen kirkkojärjestykseen.
Kirkkolainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteena on ollut kodifioida voimassa oleva lainsäädäntö ja supistaa kirkkolain alaa perustuslaissa säädettyyn sääntelyn alaan. Kirkkolain alaan kuulumattomia säännöksiä on siten siirretty erillislakeihin ja kirkkojärjestykseen.
Uudessa kirkkolaissa aiemmin seurakunnan tai seurakuntayhtymän hallintoa ohjanneet kirkkovaltuuston työjärjestys, kirkko- tai seurakuntaneuvoston ohjesääntö sekä johtokuntien johtosäännöt yhdistetään yhdeksi hallintosäännöksi (KL 3:7). Hallintosääntöön sisältyvät tarvittavat sisäiset määräykset hallinnon järjestämisestä ja toimielimistä sekä päätösvallan siirtämisestä alemmille toimielimille ja johtaville viranhaltijoille. Lisäksi hallintosäännössä määrätään toimielinten päätöksentekotavoista, hallintomenettelyistä sekä kokousmenettelyistä. Kirkkolain siirtymäsäännösten mukaan hallintosääntö tulee ottaa käyttöön viimeistään kuuden kuukauden kuluttua lain voimaantulosta. Siihen saakka voidaan soveltaa lain voimaantullessa voimassa olevaa kirkkovaltuuston tai yhteisen kirkkovaltuuston työjärjestystä, kirkkoneuvoston tai yhteisen kirkkoneuvoston ohjesääntöä tai seurakuntaneuvoston ohjesääntöä taikka johtokunnan johtosääntöä. Kirkkohallitus julkaisi elokuun lopussa valmistelun pohjaksi hallintosääntömallin. Uuden kirkkolain ja kirkkojärjestyksen myötä myös muut hallinnon sisäiset määräykset päivitetään. Tällaisia määräyksiä ovat muun muassa seurakuntayhtymän perussääntö, hautaustoimen ohjesääntö, taloussääntö, hautainhoitorahaston säännöt ja viranhaltijoiden johtosäännöt.
Hyväksyttäväksi esitettävä hallintosääntö on tehty kirkkohallituksen mallisäännön pohjalle. Hallintosääntömallin rakennetta, sisältöä ja muotoilua on noudatettu mahdollisimman pitkälle. Seurakuntayhtymässä 1.9.2022 voimaan saatetut uudet ohje- ja johtosäännöt on substanssiltaan säilytetty ennallaan erityisesti eri toimielimien ja viranhaltijoiden tehtävien sekä niille delegoidun päätösvallan osalta. Myös päätöksentekotavat, hallintomenettelyt ja kokousmenettelyt on käytännössä pysytetty ennallaan.
Seurakuntayhtymän johtamisjärjestelmään ja organisaatioon nyt vahvistettavaksi esitettävällä hallintosäännöllä ei ole vaikutuksia.
Vuoden 2024 aikana seurakuntayhtymässä tarkistetaan kaikki hallintosäännössä mainitut säännöt ja tehdään tarvittavat sisältö- ja substanssimuutokset. Nyt esitetyllä sääntöpaketilla täytetään uuden kirkkolain ja kirkkojärjestyksen vaatimukset ja jatkamme käytännössä vuonna 2022 uudistettujen sääntöjen sisällön mukaisella hallintomallilla.
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää hyväksyä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hallintosäännön voimaan tulevaksi 1.1.2024.
Käsittely Esittelijä muokkasi esitystään § 34:n osalta.
Päätös Esityksen mukaan esittelijän tekemä muutos huomioiden.
362/00.01.01.00/2023
Yhteinen kirkkovaltuusto 12.12.2023 § 71
Esitys Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hallintosäännön voimaan tulevaksi 1.1.2024
Käsittely Tehty tekniset korjaukset pykäliin 4 (Arvioinnin johtokunta eli tarkastusjohtokunta), 22 (Kokouskutsu) ja 54 (Pöytäkirjan tarkastaminen).
Päätös Esityksen mukaan esittelijän tekemät tekniset korjaukset huomioiden.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |