RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 05.10.2022/Pykälä 126
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Lisämääräraha-anomus Ambientia-illan toteuttamiseen Martinkirkossa
124/02.00.01.00/2021
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 05.10.2022 § 126
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Kanttori Timo Ustjugov on tehnyt kirkkoherralle 4.10.2022 lähettämällään sähköpostilla lisämääräraha-anomuksen Ambientia-illan toteuttamiseen Martinkirkossa.:
Martinkirkossa järjestetään yhdessä Turun yliopiston elektronisen musiikin ystävien kanssa (TYEMYY) 4.11.2022 klo: 18-00 jo kolmatta kertaa suurta suosiota saanut kulttuuritapahtuma nimeltään Ecclesia. Tapahtuma koostuu pääasiassa elektronisesta ambient-musiikista, sekä musiikkiin yhdistetystä valotaiteesta.
Ecclesia on tarkoitettu kaiken ikäisille, mutta erityisesti sillä yritetään madaltaa nuorten aikuisten kynnystä tulla kirkkoon hiljentymään. Kävijämäärä on viime vuosina ollut noin 500. Tällä kertaa uutena elementtinä on hyväntekeväisyys, joka järjestetään kirkon ulkomaan avun kautta tapahtuvana keräyksenä Ukrainan tilanteen parantamiseksi.
Tapahtumassa esiintyy 6 muusikkoa, sekä 2 videotaiteilijaa. Menot ovat koostuneet pääasiassa muusikoiden palkkioista n.150€/muusikko ja 200€/videotaiteilija. Laitevuokra koostuu Ipo-kollektiivin kirkkoon sopivasta äänentoistosta 300€, sekä Videoprojektorin vuokra 600€ -A.E Innovations. Lisäksi seurakunta on tarjonnut pitkän päivän tehneille artisteille pizzat n.120€ Suuri osa järjestelyistä ja työstä on tehty vapaaehtoisten talkoovoimin.
Kulujen korvaamiseen on Martinseurakunnan musiikkityön budjetista luvattu n.1000€ , sekä Turun ja Kaarinan srk.yhtymän Matrix-rahastosta n.500€
Näin ollen seurakuntaneuvostolta anotaan lisätukea n.800€
Yt. Timo Ustjugov
Vuoden 2021 vastaavaan iltaan musiikkityön lisäksi osa rahoituksesta tuli seurakuntaneuvostolta mutta kyse oli seurakunnan 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmabudjetista. Nyt tuota puuttuvaa määrärahaosuutta ei ole huomattu varata budjettiin.
Kuten anomuksessa todetaan, nuoria aikuisia on osallistunut tapahtumaan runsaasti. Kyse on ollut elävästä nonstop-tapahtumasta, jossa osallistujia vaihtuu illan aikana. Kirkkoherran käsityksen mukaan tapahtumalla on ollut selvästi tilausta. Lisämäärärahan myöntäminen on kaikin puolin perusteltua. Jatkossa kokonaiskustannukset tulee huomioida jo budjetinlaadinnan yhteydessä.
Esitys Seurakuntaneuvosto myöntää 800 € lisämäärärahan Ambientia-illan toteuttamiseen Martinkirkossa. Lisämääräraha maksetaan seurakuntaneuvoston kustannuspaikalta 1032900810.
Päätös Esityksen mukaisesti.
Ilmoitus Timo Ustjugov, taloustoimisto
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |