RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Turun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.09.2022/Pykälä 73
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Virantäyttöjärjestelyjä ja säästömäärärahan kohdentaminen
151/01.01.01.00/2022
Turun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto 07.09.2022 § 73
Esittelijä Tuomiorovasti Aulikki Mäkinen
Esittely Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan 15.6.2022 jatkaa Milleniaalit ja kirkko -hanketta alustavasti vuoden 2024 loppuun. Asiaa kuitenkin tarkastellaan vuosittain sekä seurakunnan tarpeen että säästömäärärahojen kehittymisen perusteella. Seurakuntapastorin palkkaukseen käytetään vuosittain 45 000 € ja hankkeen käyttömäärärahoihin 5 000 €. Ylijäävä määräraha kohdennetaan vuonna 2025 erikseen määriteltäviin tarpeisiin.
Tilanne seurakunnassa on kuitenkin osittain muuttunut. Seurakuntayhtymä olisi valmis palkkaamaan projektityöntekijän Tuomiokirkon peruskorjaushankkeeseen 50 % virkasuhteeseen vuosiksi 2023-2024. Virka hyödyttäisi seurakuntaa erityisesti, mikäli se voitaisiin yhdistää seurakunnan papinvirkaan. Tällöin säästömäärärahoista käytettäisiin vuosittain n. 25 000 €, jolla katettaisiin viran toinen 50 %.
Käytyjen neuvotteluiden pohjalta määräaikaiseen virkaan voitaisiin kutsua seurakuntavaalikoordinaattori Minttu Väisänen. Tällöin hänelle tulisi antaa vokaatio pappisvihkimystä varten. Viran tehtäväkuvasta on käytävä keskusteluja, mutta yhtenä vaihtoehtona olisi yhdistää virkaan Tuomiokirkossa tehtävä vapaaehtoistyö.
Mikäli tähän päädytään, milleniaaliprojekti päättyisi ja tulisi osaksi kasvatuksesta vastaavan seurakuntapastorin työnkuvaa.
Esitys Seurakuntaneuvosto päättää muuttaa säästömäärärahasuunnitelmaa seuraavasti. Vuosina 2023-2024 seurakuntapastorin palkkaukseen käytetään vuosittain 25 000 €. Ylijäävä määräraha 61 418 € käytetään henkilökunnan palkkaamiseen vuosina 2025-2027 erikseen määriteltäviin tarpeisiin.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |