RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 18.05.2022/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Martinseurakunnan vaalilautakunnan valitseminen v. 2022 seurakuntavaaleja varten
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 16.02.2022 § 22
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Seurakuntaneuvosto keskusteli kokouksessaan 19.1.2022 § kohdalla v. 2022 seurakuntavaaleihin liittyvistä valmistavstia toimenpiteistä (seurakunnan jakaminen äänestysalueisiin ja vaalilautakunnan valitseminen) ja päätti käsitellä asiat tässä kokouksessa.
Kirkkolaissa (KL 23:19 §) todetaan seuraavaa: "Seurakuntavaalien ja kirkkoherran välittömän vaalin toimittamista sekä 10 §:n 1 momentissa tarkoitettujen toimielinten muodostamista varten kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto asettaa vaalilautakunnan, johon kuuluu puheenjohtaja ja vähintään neljä muuta jäsentä sekä vähintään yhtä monta varajäsentä. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jonka mukaan he tulevat jäsenten sijaan. (6.4.2018/209)
Kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto voi päättää, että seurakunta jaetaan äänestysalueisiin, jolloin vaalilautakunta jakautuu jaostoihin. Jaosto on päätösvaltainen kolmijäsenisenä, ja sen tehtävänä on huolehtia äänestyksen toimittamisesta äänestysalueella siten kuin kirkon vaalijärjestyksessä tarkemmin säädetään.
Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisolla tarkoitetaan aviopuolisoa sekä ehdokkaan kanssa avioliitonomaisissa olosuhteissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävää henkilöä. (6.4.2018/209)"
Lapsivaikutusten arviointi: Asiakohdalla ei ole kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia.
Esitys Seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan puheenjohtajan ja viisi (5) muuta jäsentä sekä kuusi (6) varajäsentä asettaen varajäsenet siihen järjestykseen, jonka mukaan he tulevat jäsenten sijaan.
Päätös Päätettiin kokouksessa 23.3. siirtää vaalilautakunnan valinta 13.4. pidettävään kokoukseen.
Ilmoitus Keskusvaalitoimikunta
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 23.03.2022 § 36
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Seurakuntaneuvosto päätti kokoukseen 16.2.2022 siirtää vaalilautakunnan valinta tähän kokoukseen.
Lapsivaikutusten arviointi on suoritettu asian aiemmassa käsittelyvaiheessa.
Esitys Seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan puheenjohtajan ja viisi (5) muuta jäsentä sekä kuusi (6) varajäsentä asettaen varajäsenet siihen järjestykseen, jonka mukaan he tulevat jäsenten sijaan.
Päätös Päätettiin siirtää asia seuraavaan kokoukseen 13.4.
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 13.04.2022 § 49
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Seurakuntaneuvosto päätti kokoukseen 23.3.2022 siirtää vaalilautakunnan valinta tähän kokoukseen.
Lapsivaikutusten arviointi on suoritettu asian aiemmassa käsittelyvaiheessa.
Esitys Seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan puheenjohtajan ja viisi (5) muuta jäsentä sekä kuusi (6) varajäsentä asettaen varajäsenet siihen järjestykseen, jonka mukaan he tulevat jäsenten sijaan.
Päätös Vaalilautakunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin Jari Hlavaty (puheenjohtaja), Anna-Liisa Kiviö, Anne-Maija Koivisto, Tapio Koivisto, Ilona koivunalho ja Heikki Knuuti. Varajäseniksi valittiin Anni Itähaarla ja Sakari Itähaarla. Varajäsenten määrää päätettiin täydentää seuraavassa kokouksessa.
22/00.00.00/2022
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 18.05.2022 § 67
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan 13.4.2022 § 49 täydentää tässä kokouksessa vaalilautakuntaa varajäsenetn osalta.
Lapsivaikutusten arviointi on suoritettu asian aiemmassa käsittelyvaiheessa.
Esitys Seurakuntaneuvosto päättää täydentää vaalilautakunnan kokoonpanoa valitsemalla neljä (4) uutta varajäsentä.
Päätös Vaalilautakunnan varajäseniksi valittiin Susanna Saari ja Jonna Inkari.
Ilmoitus Vaalilautakuntaan valituille (kaikki varsinaiset ja varajäsenet)
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |