RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kiinteistöjohtokunta
Pöytäkirja 09.06.2026/Pykälä 14
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kylmäkonttien hankinta krematoriolle ja väistötiloina toimiville kappeleille Pyhän Ristin peruskorjauksen ajaksi
158/05.01.01/2026
Kiinteistöjohtokunta 09.06.2026 § 14
Esittelijä Hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri
Esittely Pyhän Ristin kappelin peruskorjauksen aikana krematorio pyritään pitämään toiminnassa normaalisti, muutamia urakan suorittamisen kannalta välttämättömiä lyhyitä poikkeustilanteita lukuun ottamatta. Tuhkattavien vainajien säilytystä varten krematorion edustalle joudutaan vuokraamaan kylmäkontteja noin 30 arkkupaikkaa varten. Tämän lisäksi siunaustoiminnan pääväistötilojen Ylösnousemus-, Kärsämäen- ja Katariinan kappeleiden vainajan säilytykseen tarvitaan lisäksi kylmäsäilytys tilaa lisää yhteensä myös noin 30 arkkupaikan verran.
Todennäköinen konttien määrä on 5 kpl, joista 3 kpl 12 m pitkiä ja 2 kpl 6 tai 7,5 m pitkiä. Ensimmäiset kontit pitäisi asentaa paikoilleen viikolla 33. Kontteja voidaan tilata tarpeen vaatiessa lisää tai tarvittaessa määrää voidaan myös supistaa.
Tarjoukset pyydetään kolmesta tarjouskorista. Tarjouskorin sisältönä on kuukausivuokra, kuljetukset, nostot, loppupesu. Tarjouskorit ovat:
- 2,5 m x 12 m kylmäkontit
- 2,5 m x 6 m kylmäkontit
- 2,5 m x 7.5 m kylmäkontit
Edullisimmat tarjouskorit tarjonneiden kanssa tehdään puitesopimukset ajalle 1.8.2026 - 30.9.2027
Hankinnan hinta-arvio 14 kk vuokrausajalle on noin 60 000 € (alv 0%).
Kylmäkonttien vuokrauskilpailutuksen tarjousaika päättyy 17.6.2026.
Kyseessä on käyttötaloushankinta. Hankinnan arvo ylittää johtavien viranhaltijoiden hankintavaltuudet, eikä päättävillä elimillä ei ole kokousaikoja ennen elokuun loppua. Hankintapäätös on välttämätöntä saada tehtyä jo kesäkuun viimeisellä viikolla, jotta konttien toimitusajan huomioiden krematorion tuhkaustoiminta ja kappeleiden siunaustoiminta saadaan turvattua heti Pyhän Ristin kappelin sulkemisajankohdasta 8.8.2026 lähtien.
Esitys Kiinteistöjohtokunta päättää etukäteen, että tarjouspyynnön mukaisten positioiden edullisimmat tarjoukset hyväksytään, edellyttäen, että tarjoushinnat ovat kohtuulliset. Muodollisen hankintapäätöksen tekee hautaustoimenpäällikkö.
Päätös
Esityksen mukaan.
| Edellinen asia | Seuraava asia |