Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 23.04.2026/Pykälä 88


 

Liittyminen it-yhteishankintoihin

 

97/02.06.01/2026

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 23.04.2026 § 88

  

  

 

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso

 

Esittely Kirkon yhteishankintojen toimittajakenttä on laajentunut. Hansel Oy on pitkäaikainen julkishallinnon yhteistyökumppani kilpailutuksissa. Kirkkohallitus on tänä keväänä tehnyt järjestelyjä, jotka mahdollistavat osallistumisen myös Tieran tytäryhtiön Velora Oy:n yhteishankintoihin. Kirkkohallituksen virastokollegio on 5.3.2026 hyväksynyt hakeutumisen Tieran osakkaaksi (DKIR/163/00.06.01/2026, § 239). Kirkon keskusrahasto on osakkaana myös Numera Palvelut Oy:ssa (aiemmin Sarastia Oy) ja myös seurakuntataloudet ovat oikeutettuja hyödyntämään sen kilpailuttamia puitejärjestelyjä (yhteishankintoja).  

 

Yhteishankintoihin osallistuminen takaa hankintalain mukaiset sopimukset, tuo työaikasäästöjä hankintaprosessissa sekä ennustettavan hintatason tuotteille ja palveluille.

 

  • Hansel Oy:llä on kilpailutus Kuntien leasingpalvelut 2027 (suunnattu myös seurakunnille ja seurakuntayhtymille). Puitejärjestelyllä voit hankkia irtaimen käyttöomaisuuden leasingpalveluita, jotka sisältävät leasingrahoituksen, hallinnointiin tarkoitetun hallintapalvelun ja vuokrakauden päättymiseen liittyvät palvelut. Olemme mukana vastaavassa Hanselin 2.2.2027 päättyvässä sopimuksessa, jonka kautta yhtymä ja it-aluekeskus ovat hankinnut leasingrahoituksella tietokoneet ja monitoimilaitteet.

 

  • Velora Oy:llä on valmistelussa Microsoft 365 lisensseihin ja palveluihin liittyvä kilpailutus. It-alue on mukana Kirkon keskusrahaston Microsoft-sopimuksessa, joten liittyminen varmistetaan kirkkohallituksesta vielä.

 

Molemmissa yhteishankinnoissa liittymisen takaraja on 31.5.2026.

 

Esitys 

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää, että seurakuntayhtymä ja it-aluekeskus saavat liittyä esitettyihin yhteishankintoihin ja valtuuttaa tietohallintopäällikkö Timo Koskisen hoitamaan liittymisen sekä tekemään kilpailutuksen jälkeen hankintapäätöksen ja allekirjoittamaan hankintasopimuksen.

Päätös 

Esityksen mukaan.