RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.04.2026/Pykälä 46
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lastenohjaajan toimen täyttäminen
53/01.01.02/2026
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 16.04.2026 § 46
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Seurakunnassa on ollut avoinna lastenohjaajan toimi, jota haki määräajan puitteissa ja annettujen ohjeitten mukaan 37 hakijaa ja lisäksi yksi halkija ilmaisi mielenkiinnon sähköpostitse. Pyydetysti toimitetut hakemukset liitteenä.
Hakijoista kutsuttiin haastatteluun ne hakijat, joilla hakemuksen perusteella on:
- Muodollinen pätevyys tehtävään
- Usean vuoden kokemus lastenohjaan työstä seurakunnassa.
- Koulutusta tai kokemusta nukketeatterityöstä tai vahva muu esiintymiskokemus.
Haastatteluun kutsuttiin näillä perustella hakijoista Piia Jylkkä, Maria Niemi, Lotta Leppänen ja Henna Ojala. Piia Jylkkä ilmoitti haastattelua edeltävänä päivä, että on saanut toisen työn kotipaikkakunnallaaan ja ei ole enää kiinnostunut tehtävästä.
Haastattelut järjestettiin 31.3.2026 Martin seurakuntatalolla. Haastattelutyöryhmään kuuluivat kirkkoherra Saara Palmunen, lähiesihenkilö Mirka Metso, haastatteluryhmän edustajat Hannele Mustonen ja Markku Liitola ja varaedustaja Pekka Larkela. Nuoriso- ja perhetyönjohtokunnan puheenjohtaja Anne-Maarit Vehosmaa oli estynyt.
Hakemuksen ja haastattelun perusteella työryhmä esittää tehtävään Lotta Leppästä.
Lapsivaikutusten arviointi: Asiakohdalla on kirkkojärjestyksen 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia, sillä lastenohjaajan toimen täyttäminen vaikuttaa positiivisesti resursseihin, joita lapsi- ja perhetyössä jatkossa on käytössä.
Esitys
Valitaan lastenohjaaja Lotta Leppänen avoinna olevaan lastenohjaajan toimeen 1.8.2026 alkaen.
Päätös
Valittiin lastenohjaaja Lotta Leppänen avoinna olleeseen virkaan 1.8.2026 lukien.
| Edellinen asia | Seuraava asia |