RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.04.2026/Pykälä 50
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vaalilautakunnan asettaminen
101/00.00.00/2026
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 16.04.2026 § 50
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Seurakuntavaalit järjestetään neljän vuoden välein. Vuonna 2026 varsinainen vaalipäivä on 15.11.2026.
KJ 9:2 § säädetään, että vaalit toimittaa seurakunnan vaalilautakunta, joka tulee asettaa viimeistään vaalivuoden toukokuussa. Vaalilautakunnan asettaa seurakuntaneuvosto (KL 9:16,1). Seurakuntaneuvosto nimeää vaalilautakunnan puheenjohtajan. Vaalilautakunta valitsee ensimmäisessä kokouksessaan varapuheenjohtajan. Lisäksi se nimeää ensimmäisessä kokouksessaan itselleen sihteerin, jonka ei tarvitse olla vaalilautakunnan jäsen.
Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja ja vähintään neljä muuta jäsentä sekä vähintään viisi varajäsentä. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jonka mukaan he tulevat jäsenten sijaan. (KL 9:16) Varajäsenet eivät siis ole henkilökohtaisia.
Hallintolain 5: 28 § mukaisia esteellisyysperusteita noudattaen ehdokas tai hänen läheisensä ei saa olla vaalilautakunnan jäsen.
Läheisellä tarkoitetaan:
1) puolisoa ja lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa, isovanhempaa ja muuten erityisen läheistä henkilöä samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa;
2) vanhempien sisarusta sekä hänen puolisoaan, sisarusten lapsia ja entistä puolisoa; sekä
3) puolison lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa ja isovanhempaa samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa sekä puolison sisarusten lapsia.
Läheisenä pidetään myös vastaavaa puolisukulaista. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.
Puolisolla tarkoitetaan aviopuolisoa sekä ehdokkaan kanssa avioliitonomaisissa olosuhteissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävää henkilöä. (KL 9:16,4). Kirkkoherraa koskevat samat esteellisyyssäännökset. Koska ehdokkaat eivät vaalilautakuntaa nimettäessä ole vielä tiedossa, on tästäkin syystä vaalilautakuntaan syytä nimetä riittävä määrä jäseniä ja varajäseniä.
Jollei erityisestä syystä muuta johdu, tulee kirkollisessa toimielimessä olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia lukuun ottamatta kirkolliskokousta, hiippakuntavaltuustoa, tuomiokapitulia, kirkkovaltuustoa, yhteistä kirkkovaltuustoa ja seurakuntaneuvostoa (KL 9:8 §).
Vaalilautakunta vastaa seurakuntavaaleissa seuraavista tehtäväkokonaisuuksista:
- Valmistavat tehtävät vaaleja varten
- Äänioikeutettujen luetteloon liittyvät tehtävät
- Valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat ja ehdokaslistojen laadinta
- Ennakkoäänestyksen ja kotiäänestyksen toimittaminen
- Ennakkoäänestysasiakirjojen käsittely
- Varsinaisen vaalipäivän äänestyksen toimittaminen
- Ääntenlaskenta ja vaalin tuloksen vahvistaminen
- Vaalien jälkitoimenpiteet
Vaalilautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä päätöstä tehtäessä. Läsnä oleviksi katsotaan myös toimielimen jäsenet, jotka osallistuvat kokoukseen sähköisesti. (KL 10:15) Vaalilautakuntaan on hyvä valita enemmän jäseniä kuin laissa edellytetään ja riittävästi varajäseniä, jotta vaalikelpoisuuden menetys tai muut yllättävät tilanteet eivät vaikuta lautakunnan päätösvaltaisuuteen.
Vaalilautakuntaan voidaan valita kristillisestä vakaumuksesta tunnettu 18 vuotta täyttänyt seurakunnan konfirmoitu jäsen, joka ei ole vajaavaltainen (KL 9:2,1). Lisäksi luottamustoimeen voidaan valita vain sellainen vaalikelpoinen henkilö, joka on antanut tehtävään suostumuksensa (KL 9:3,1). Vaalikelpoisuusvaatimukset koskevat myös kirkkoherraa. Jos kirkkoherra asuu muualla eikä ole virkaseurakuntansa jäsen, voidaan hänet kuitenkin esim. kutsua asiantuntijaksi vaalilautakuntaan. Tällöin hänellä on oikeus olla läsnä, mutta ei osallistua päätösten tekemiseen vaalilautakunnassa.
Suostumuksensa vaalilautakunnan puheenjohtajaksi on antanut Jari Hlavatý
Suostumuksensa vaalilautakunnan jäseniksi ovat antaneet seuraavat henkilöt:
- Anneli Sukari-Laivoranta
- Anni Itähaarla
- Sakari Itähaarla
- Tarmo Riutta
- Anna-Liisa Kiviö
Suostumuksensa vaalilautakunnan varajäseniksi ovat antaneet seuraavat henkilöt:
- Susanna Saari
- Jonna Inkari
Lapsivaikutusten arviointi: Asiakohdalla ei ole kirkkojärjestyksen 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia.
Esitys
Asetetaan vaalilautakunta järjestämään vuoden 2026 seurakuntavaalit Martinseurakunnassa. Valitaan kirkkoherra Saara Palmunen asiantuntijaksi vaalilautakuntaan.
Päätös
Vaalilautakunnan puheenjohtajaksi valittiin:
Jari Hlávaty.
Jäseniksi:
Anneli Sukari-Laivoranta
Anni Itähaarla
Sakari Itähaarla
Tuula Kallio
Varajäseniksi:(varajäsenet on listattu kutsumisjärjestyksessä)
Marikki Pappila (1)
Markku Liitola (2)Susanna Saari (3)
Tarmo Riutta (4)
Jonna Inkari (5)
vs. kirkkoherra Saara Palmunen valittiin asiantuntijaksi vaalilautakuntaan.
| Edellinen asia | Seuraava asia |