Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteisen seurakuntatyön johtokunta
Pöytäkirja 11.11.2025/Pykälä 32


 

Yhteisen seurakuntatyön kehityshankkeen tilannekatsaus

 

57/00.01.02.00/2024

 

Yhteisen seurakuntatyön johtokunta 11.11.2025 § 32

  

  

 

Esittelijä Yhteisen seurakuntatyön johtaja Teemu Hälli

 

Esittely Yhteisen seurakuntatyön kehityshankkeen tapahtumia syys-lokakuun 2025 aikana:

 

 Varikot

 

 Varikoiden toiminta on käynnistynyt vauhdikkaasti. Etenkin ruokailut vetävät hienosti väkeä ja palaute on vahvan positiivista. Ruokailuihin osallistuu 60-100 henkilöä kerrallaan. Yhden viikon aikana ruokailuissa on mukana keskimäärin 450 henkilöä.  Ruokailujen ympärille on jo käynnistynyt muutakin toimintaa. Keskuskeittiö toimii hienosti.

 

 Osa-aikaiset työntekijät ja työkokeilijat työskentelevät tehtävissään motivoituneesti. Yksittäisiä työkokeiluja on jouduttu päättämään. Varikkojen toiminnan resursseja tarkastellaan.

 

 Viestintä kokoaa uutta viestintäpakettia Varikoista TS:iin ja muihin medioihin, kun nyt on enemmän tarinaa kerrottavaksi. Joulun kuvioista mahdollisesti erillinen viesti. Varikkojen ruokailut ovat tauolla joulun pyhinä.

 

 Makasiini

 

 Toiminta käynnistyi messulla 21.10. Osallistujia oli paikalla noin 30. Avajaismessu arkkipiispan johdolla pidetään 10.11. klo 18.

 

 Makasiini väistää kevään 2026 aikana Aureliaan.

 

 Koulutukset

 

 Päätökset lastenohjaajien ja yhteistä työtä seurakunnissa tekevien työntekijöiden koulutuksista vuonna 2026 on lähetetty. Vuoden 2026 kevään aikana valmistellaan malli, jossa koulutuspäätökset voidaan tehdä suoraan seurakunnissa. Varhaiskasvatuksen työntekijöille järjestetään myös jatkossa yhteisiä koulutuksia.

 

 Taloushallinnon ohjeistus vuodelle 2026

 

 Seurakunnille on laadittu ohjeistus yhteisen seurakuntatyön budjettiin sisältyvien määrärahojen käsittelyyn. Varhaiskasvatuksen ja seurakunnissa yhteistä työtä tekevien työntekijöiden toimintamäärärahat on sisällytetty yhteisen seurakuntatyön budjettiin. Työntekijöiden toimintamäärärahat siirretään muistiotositteella seurakuntiin.

 

 Asiantuntijoiden tehtävänkuvat

 

 Diakonian, kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijoiden tehtävänkuvat ovat valmiina. Valmistelussa on huomioitu seurakuntien toiveet. Kehittämistyössä keskiössä on toimiminen yhdessä seurakuntien kanssa seurakunnista nousevien tarpeiden mukaisesti.

 

 Työryhmät

 

 Sisäisten työryhmien (diator, nujo jne.) tulevaisuudesta valmistellaan päätösesitys marraskuun operatiiviseen johtoryhmään. Tulevan vuoden aikana on luvassa työskentelyt, joissa työryhmät määrittelevät tavoitteensa, eli miten tehdään yhteistä työtä ja miten sitä suunnitellaan. Työryhmien tehtävät ja tavoitteet selkeytetään ja samalla luodaan malli säännöllisesti raportoinnista pääasiassa kirkkoherrakokoukselle. Vakiintuneempien ryhmien lisäksi perustetaan tarvittaessa määräaikaisia ja pienempiä kehittämisryhmiä.

 

 Kehityshankkeen johto

 

 Yhteisen seurakuntatyön kehittämishankkeen johto tapahtuu kehityshankkeen ohjausryhmässä. Kehityshankkeen asioita käsitellään johdon työpajoissa ja operatiivisen johtoryhmän kokouksissa.

 

Esitys Yhteisen seurakuntatyön johtokunta merkitsee tiedokseen kehityshankkeen etenemisestä annetun tilannekatsauksen.

 

Päätös Esityksen mukaan.