Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.11.2025/Pykälä 60


 

 

Henrikinseurakunnan partiolippukuntien ja partioyhteyshenkilöiden ajankohtaisia asioita

 

120/04.04.02.01/2022

 

Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto 12.11.2025 § 60

  

  

 

 

Esittelijä kirkkoherra Pauliina Uhinki-Suominen

 

Esittely Henrikinseurakunnassa toimii neljä partiolippukuntaa: Henrikin Tapulitytöt, Ilpoisten Vuorenkävijät, Kupittaan Henrikinpojat ja Lätynkääntäjät. Partiolippukuntien edustajat esittävät lyhyen katsauksen lippukuntansa ajankohtaisista asioista. Lippukunnilta on myös pyydetty selvitys siitä, miten Henrikinseurakunnan kullekin lippukunnalle antama 2500 euron taloudellinen tuki on tänä vuonna käytetty.

 

 Lisäksi partioyhteyshenkilöt eli sepot esittäytyvät ja kertovat lyhyesti omista tehtävistään partioyhteistyössä.

 

 

Esitys Seurakuntaneuvosto merkitsee asiat tiedokseen.

 

Käsittely Partiolippukuntien edustajat Lassi Ora, Hilkka Näse, Viivi Sydänlammi, Heikki Koski ja Zora Ayelbassa sekä sepot Johanna Käppi ja Sini Johansson esittelivät partiotoimintaa ja kertoivat kuluneen vuoden kuulumisia.

 

Päätös Merkitään tiedoksi.