RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kiinteistöjohtokunta
Pöytäkirja 18.03.2025/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Heinänokan alueen kehittämisen tilanne
219/03.03.01.00/2022
Kiinteistöjohtokunta 18.03.2025 § 14
Esittelijä Kiinteistöjohtaja Kalle Luoma
Esittely Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymällä on viisi omaa leirikeskusta:
- Heinänokka, Satava
- Kunstenniemi, Rymättylä
- Sinappi, Kakskerta
- Pyölinranta, Piikkiö
- Houtskär, Björkö.
Näiden lisäksi on vuokrattu tilaa mm. Harjattulan kartanosta rippileirejä varten ja Tammilehdosta retriittitoimintaa varten.
Heinänokan leirikeskuksen majoitustilat ovat olleet käyttämättä vuodesta 2018 alkaen sisäilmaongelmien vuoksi. Käytössä ovat olleet vain saunarakennus leirialueella ja partiovenesatama leirialueen reunalla. Tämä on johtanut siihen, että tiloja mm. rippileirejä varten on jouduttu vuokraamaan ulkopuolelta.
Käyttökiellon alkamisesta asti on usean vuoden ajan pohdittu Heinänokan leirialueen tulevaisuutta ja leirialueiden kokonaisratkaisua. Tätä tehtävää varten on perustettu leirikeskusten rakennustoimikunta. Samassa yhteydessä on vuosien 2021 ja 2022 aikana laadittu suunnitelmia Heinänokan uudisrakennukselle. Vuonna 2023 asiaan on käsitelty myös yhteisessä kirkkovaltuustossa, jossa on todettu, että Sinapista luovutaan ja että Heinänokan alueelle toteutetaan uusi leirikeskus. Ehdoksi on kuitenkin asetettu, että Sinappi pitää myydä ennen Heinänokan uudisrakennuksen rakentamisen aloittamista ja että toiminnalle tulee järjestää korvaavat tilat rakentamisen ajaksi. On myös korostettu kustannustason pitämistä kohtuullisena. Yhteinen kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan 24.10.2024 luovuttavista kiinteistöistä, joiden joukossa on myös Sinapin leirikeskus.
Alkuvuoden 2024 aikana on leirikeskusten rakennustoimikunnassa kehitetty Heinänokan suunnitelmaa kustannustehokkaampaan suuntaan mm. tilankäyttöä optimoimalla ja rakennusta madaltamalla. Kesän ja syksyn 2024 aikana selvitettiin mahdollisia väistötiloja Sinapin toiminnoille, jos Sinappi myydään ennen Heinänokan uuden rakennuksen valmistumista. Sinapissa järjestetään yhtymän diakoniatyön ja erityisryhmien leirit, jotka asettavat erityisiä vaatimuksia mm. esteettömyydelle. Parhaaksi vaihtoehdoksi valikoitui Hirvensalon Suvituuli, jossa esteettömyys olisi toteutunut hyvin ja johon olisi kiinteistön omistaja ollut valmis toteuttamaan toiminnan vaatimat muutostyö. Muutostöistä ja tilojen räätälöinnistä johtuen seurakuntayhtymän olisi tullut sitoutua 15 vuoden vuokrasopimuksella tiloihin ja pääomavuokra olisi ollut yli 200.000 euroa vuodessa (16.763 euroa/kk). Vuokra-aika olisi saatu neuvottelemalla lyhennettyä 10 vuoteen, mutta kuukausivuokra olisi vastaavasti noussut. Pääomavuokran lisäksi maksettavaksi olisivat tulleet toiminnan sekä tilojen lämmityksestä, sähköstä ja jätehuollosta koituvat kustannukset. Väistötilojen hankinta Sinapin toiminnoille Heinänokan rakentamisen ajaksi ei ole järkevää kustannusten eikä toiminnalle aiheutuvien haittojen näkökulmasta.
Loppuvuonna 2024 ja vuoden 2025 alussa leirikeskusten rakennustoimikunta on pohtinut keinoja, joilla hankala tilanne saataisiin ratkaistua. Samassa yhteydessä on todettu, että keväällä 2024 vähennetyt majoitustilat (4 kpl) tarvitaan, jotta tiloista tulisi toimivat, ja tilat on palautettu suunnitelmaan.
On päädytty edistämään hanketta siten, että urakkamuoto mahdollistaisi urakoitsijan osaamisen hyödyntämisen suunnitteluratkaisuiden kustannustehokkuuden suhteen ja että hankkeeseen sitoutuisi mahdollisimman vähän kustannuksia ennen urakkatarjouksen saamista ja pitävän kustannustason saavuttamista. Toteutusmuodoksi valittiin projektinjohtourakka, jossa tilaaja laatii viitteelliset suunnitelmat ja määrittelee laatutason. Varsinainen toteutussuunnittelu sisältyy projektinjohtourakkaan. Urakan maksuperuste on tavoitehinta kattohinnalla. Kattohinnan ylityksiin ja alituksiin sovitaan mekanismit, jotta kustannusten kurissa pitäminen on tilaajan ja urakoitsijan yhteisessä intressissä.
Rakennustoimikunta on todennut eri massoitteluvaihtoehdoista toimivimmaksi neljästä sakarasta koostuvan vaihtoehdon. Jatkosuunnittelun tulee perustua tähän massoitteluvaihtoehtoon. Kiinteistöpalvelut on ohjannut suunnitelmaa kustannustehokkaampaan suuntaan mm. kattomuotoja kehittämällä. Lisäksi on teetetty alueelle pohjatutkimus, tilattu purkamista varten tarvittavan haitta-ainekartoitus, tilattu urakkatarjouspyyntöä varten tarvittavan teknisen erikoissuunnittelu ja mallihuonesuunnitelmat.
Projektinjohtourakan kilpailutusasiakirjat laaditaan maaliskuun 2025 aikana, jotta urakkatarjoukset voidaan pyytää takaisin toukokuun 2025 alkupuolella. Urakkatarjoajille asetetaan myös laadullisia minimivaatimuksia mm. taloudelliseen kantokykyyn ja referensseihin liittyen. Urakoitsijan valintaperuste on hinta. Tavoitteena on, että asia voitaisiin tuoda päätettäväksi yhteisen kirkkoneuvoston kokoukseen 15.5.2025 ja yhteisen kirkkovaltuuston kokoukseen 12.6.2025.
Lapsivaikutusten arviointi: Heinänokan kehittämisellä ja uudisrakennuksen rakentamisella on kirkkojärjestyksen 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia. Hankkeen toteuttamisen jälkeen Heinänokassa on mahdollisuus järjestää monipuolisempaa toimintaa myös lapsille ja nuorille.
Esitys Kiinteistöjohtokunta keskustelee hankkeesta, merkitsee asian tiedoksi ja valtuuttaa kiinteistöjohtajan jatkamaan kilpailutuksen valmistelua.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |