RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Esityslista 15.05.2025/Asianro 122
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Vuoden 2024 tilinpäätökseen sisältyvä siirtomäärärahat
115/02.00.03/2024
Yhteinen kirkkoneuvosto 15.05.2025
Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso
Esittely Laskentatoimen uudistuksen tultua voimaan vuonna 1999 siirtomäärärahajärjestelmä poistui ja sen tilalle vuoden 2000 talousarvion hyväksymisen yhteydessä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä otettiin käyttöön uusi menettely.
Paikallisseurakunnalle, joka ei ole käyttänyt kaikkia sille myönnettyjä määrärahoja, myönnetään käyttämättä jäänyt summa seuraavana vuonna ylimääräisenä määrärahana. Vastaavasti, jos seurakunta on ylittänyt kokonaismäärärahansa, siltä vähennetään seuraavana vuonna ylitystä vastaava summa.
Vuonna 2024 kahdeksalle seurakunnalle jäi määrärahoja käyttämättä ja kaksi seurakuntaa joutuvat maksamaan määrärahaa seurakuntayhtymälle takaisin.
Martinseurakunta ja Henrikinseurakunta saivat vuodelle 2024 erityistä lisämäärärahaa, joka vähentää Martinseurakunnalle siirtomäärärahana maksettavaa summaa vuodelta 2024, ja jonka vuoksi Henrikinseurakunnalle ei synny saatavaa siirtomäärärahaa.
Seurakuntien siirtomäärärahat vuonna 2025:
Tuomiokirkkoseurakunta 24 505
Mikaelinseurakunta -10 876
Martinseurakunta 41 748
Katariinanseurakunta 48 048
Maarian seurakunta -12 741
Åbo svenska församlingen 9 273
Henrikinseurakunta 0
Paattisten seurakunta 85 880
Kaarinan seurakunta 154 149
Piikkiön seurakunta 67 705
407 690
Yllä esitetyt käyttämättä jääneet määrärahat ovat kumuloituneet usealta vuodelta. Kunkin seurakunnan seurakuntaneuvoston päätösvallassa on, mihin säästömäärärahoja käytetään.
Määrärahat maksetaan seurakunnille heti, kun päätös on saanut lainvoiman ja seurakunta on ilmoittanut, mille tulosyksikölle määräraha maksetaan, kuitenkin 12.9.2025 mennessä.
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se tekee vuodelle 2025 talousarviomuutoksen, jolla paikallisseurakunnille kohdistetaan edellä esitetyt määrärahalisäykset ja -vähennykset. Talousarviomuutos lisää kuluvan vuoden talousarvion toimintakuluja 407 690 eurolla. Seurakuntien on 16.9. mennessä ilmoitettava taloustoimistoon, mille tulosyksiköille siirtyvät määrärahat seurakuntien talousarviossa siirretään ja miltä tulosyksiköltä ne maksetaan.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |