RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Esityslista 15.05.2025/Asianro 138
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Lastenohjaajan opintovapaa
129/01.01.03.05/2025
Yhteinen kirkkoneuvosto 15.05.2025
Esittelijä Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Aulikki Mäkinen
Esittely Lastenohjaaja Marjo Aaltonen on anonut sähköpostitse opintovapaata ajalle 1.7.2025 – 31.12.2025. Hänelle on jo aiemmin myönnetty opintovapaata ajalle 1.1.2024 - 31.12.2024 sekä 1.1.2025 – 30.6.2025.
Opintovapaalain (273/1979) mukaan työntekijällä, jonka päätoiminen palvelussuhde samaan työnantajaan yhdessä tai useammassa jaksossa on ketänyt yhteensä vähintään vuoden, on jäljempänä säädetyin rajoituksin oikeus saada opintovapaata saman työnantajan palveluksessa viiden vuoden aikana yhteensä enintään kaksi vuotta.
Opintovapaaseen oikeuttava koulutus on julkisen valvonnan alaista koulutusta. Opintovapaalain 5 §:n 1 momentin mukaisella julkisen valvonnan alaisella koulutuksella tarkoitetaan valtion tai kunnan järjestämää koulutusta ja valtionosuuteen oikeuttavaa tai valtion avustuksella tuettua koulutusta ja opetusministeriön erikseen hyväksymää muuta koulutusta.
Opintovapaan perusteeksi hyväksyttävä, opintovapaalain 5 §:ssä tarkoitettu koulutus tai opiskelu voi sisältää:
- opetuksen seuraamista
- opetussuunnitelmiin kuuluvaa ohjattua käytännön harjoittelua
- valtion viranomaisen vahvistaman tutkinnon tai opinnäytteen suorittamiseen valmistautumista
- päätoimista ohjattua itseopiskelua tutkinnon tai opinnäytteen suorittamiseksi silloin, kun julkisen valvonnan alaisen oppilaitoksen opettaja ohjaa opiskelijaa
- koetilaisuuteen osallistumista.
Työnantajan tulee lainsäädännön mukaisesti hyväksyä opintovapaalain ehdot täyttävä vapaapyyntö. Jos opintovapaan myöntäminen hakemuksessa tarkoitettuna aikana tuottaisi tuntuvaa haittaa työnantajan harjoittamalle toiminnalle, on työnantajalla oikeus siirtää opintovapaan alkamisajankohtaa enintään kuudella kuukaudella tai enintään siihen saakka, kunnes seuraava vastaava koulutustilaisuus järjestetään.
Opintovapaan aloittamisesta on ilmoitettava vähintään 45 päivää ennen sen aloittamista. Hakemus on saapunut vähintään 45 päivää ennen opiskelun aloittamista.
Marjo Aaltonen on aloittanut lastenohjaajan tehtävässä 6.8.2007. Hänen opiskelunsa täyttää opintovapaalain mukaisen opiskelun ehdot.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hallintosäännön mukaan yksikön johtava viranhaltija voi päättää enintään yhden vuoden mittaisesta opintovapaasta. Aaltosen asiassa on jo aiemmin tehty 4.12.2023 päivätty viranhaltijapäätös koskien ajanjaksoa 1.1.2024 – 31.12.2024. Koska kyseessä on samoihin opintoihin haettava opintovapaa, jonka kesto kokonaisuudessaan ylittää hallintosäännössä määritellyn yhden vuoden määräajan, asia tuodaan yhteisen kirkkoneuvoston päätettäväksi.
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto myöntää Marjo Aaltoselle opintovapaata ajalle 1.7.2025 – 31.12.2025.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |