Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Esityslista 15.05.2025/Asianro 134


 

Lisämäärärahaesitykset vuoden 2025 talousarvion investointiosaan

 

122/02.00.01.01/2025

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 15.05.2025  

  

  

 

Esittelijä Kiinteistöjohtaja Kalle Luoma

 

Esittely Kiinteistöpalveluilla on käynnissä useita investointihankkeita, joista osa on ns. monivuotisia hankkeita, joiden kesto on suunnittelu- ja valmisteluvaihe huomioiden useampi vuosi. Näin myös investointien määrärahoja on jaksotettu eri vuosille.

 

 Nämä vuosittaiset investointikustannukset eivät kuitenkaan ole toteutuneet täysimääräisesti vuonna 2024 ja osa kustannuksista on siirtynyt vuodelle 2025. Tämä aiheuttaa tarkennustarvetta vuoden 2024 investointibudjettiin. Tarkennustarvetta aiheuttaa osaltaan myös se, että hankkeita on jouduttu priorisoimaan ja osaa hankkeista on aikaistettu ja osaa on siirretty eteenpäin.

 

 Kiinteistötoimen investointimäärärahoihin tulisi tehdä muutoksia seuraavissa hankkeissa:

 - 2002901 Toimitalon korttelin täydennysrakentaminen: Nuortentalon ja Eerikin asuintalon teknistä kuntoa tulisi kartoittaa ja tulisi tutkia toiminnallisia kehittämismahdollisuuksia ja laatia alustavia suunnitelmia tontille. Tätä varten tulisi vuodelle 2025 varata investointimäärärahaa 150.000 euroa. Tälle vuodelle ei ole aiemmin varattu määrärahaa.
- 2005160 Pyhän Ristin kappelin peruskorjauksesta suoritettiin vuosina 2023 ja 2024 vesikattojen uusimistöitä. Vuonna 2025 on tarkoitus teettää rakennushistoriaselvitys ja laatia hankesuunnitelma sisätilojen korjauksesta ja jatkokehittämisestä (mm. talotekniikan uusinta, kylmätilojen laajennus ja inva-WC:n toteutus), mitä varten varattiin vuodelle 2025 määrärahaa 120.000 euroa. Vesikattokorjauksen viimeistelytyöt ja sääsuojan purkaminen siirtyivät vuoden 2025 alkuun, jolloin iso osa urakan laskuista (noin 250.000 euroa) tuli vuoden 2025 puolella. Vuoden 2025 hankkeen määrärahaa tulisi siten korottaa 350.000 euroon.
- 2007611 Hirvensalon uuteen seurakuntakeskukseen on ennen investointiesityksen hyväksymistä vuonna 2022 ja sitä ennen toteutunut kustannuksia, joita ei ole huomioitu päätöksessä, mutta ne on kirjanpidossa kirjattu kyseiselle projektille. Jotta hankkeesta saadaan kokonaisuus, tulee vielä suorittaa mm. alaparkkipaikan asfaltoinnin ja valaistuksen uusiminen, ekoleikkipaikka hiekkakentän paikalle, flyygelihankinta (käytetty soitin) ja uusia kirkkotekstiilejä (vanhojen kunnostaminen ei onnistu). Nämä työt eivät olleet mukana alkuperäisessä laajuudessa ja niitä ei pystytty teettämään hankevarauksen puitteissa. Hankkeelle on varattu päätöksessä 8,532 miljoonaa. Vuoden 2023 alusta eteenpäin on toteutunut 8,34 miljoonaa.

 Loppukustannusennuste on 8,812 miljoonaa euroa (erotus 280.000 euroa), kun huomioidaan myös vuonna 2022 ja sitä ennen hankkeelle kirjautuneet vanhat kustannukset (299.178 euroa).


- Seurakuntayhtymän ympäristötavoitteisiin liittyen tulisi toteuttaa aurinkosähköjärjestelmiä, joita ei ole aiemmin toteutettu. Turun hautausmaan vuosikulutus on noin 1.300 MWH, joka on noin 15 % koko yhtymän sähkönkulutuksesta ja krematorion takia kulutusta on myös kesäaikana. Huoltokeskuksen vesikatoille olisi mahdollista toteuttaa aurinkosähköjärjestelmä, jonka teho olisi 150 – 200 kWp:tä. Tätä varten tulisi vuodelle 2025 varata määrärahaa 250.000 euroa.

 

 Esitettyjen muutosten jälkeen vuoden 2025 investointien budjetoidut kustannukset kuitenkin laskevat noin 500 tuhannella eurolla, kun otetaan huomioon Heinänokan leirialueen tänä vuonna toteutuvat kustannukset max 500.000 euroa (varattu 2 miljoonaa, vähennys 1,5 miljoonaa).
 

 

Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää:
1. osaltaan hyväksyä esitetyt lisämäärärahat vuoden 2025 investointihankkeisiin liittyen ja
2. esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esitetyt lisämäärärahat vuoden 2025 investointihankkeisiin liittyen.

 

Päätös