Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 24.04.2025/Pykälä 105


 

Erityisammattihenkilön työsuhteen täyttölupa

 

193/01.01.01.00/2023

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 24.04.2025 § 105

  

  

 

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso

 

Esittely Erityisammattihenkilön työsuhteen täyttäminen hautaustoimipalveluihin

 

 Turun hautausmaan osastolla 3, eli infraosastolla, on työskennellyt kaksi vakituista työntekijää hautausmaan teknisten järjestelmien, kuten kesävesi- ja kastelujärjestelmien ylläpitotehtävissä ja muissa infran asennus- ja huoltotehtävissä. Talvikausina he ovat työskennelleet etenkin hautausmaiden puidenhoitotehtävissä. Toisella heistä on ollut tehtävänimikkeenä erityisammattimies ja toisella kiinteistötyöntekijä. Jälkimmäinen ammattihenkilö siirtyi syksyllä 2024 Kiinteistöpalvelut -yksikköön vahtimestaritehtäviin.

 

 Turun hautausmaan teknisten järjestelmien häiriöttömän toiminnan kannalta on välttämätöntä, että vapautuva vakituinen työsuhde voidaan täyttää uudella henkilöllä. Tehtävän vaativuutta on samalla tarkoitus nostaa, jolloin tehtävän ammattinimike muutetaan eritysammattihenkilöksi. Tehtävän palkkauksen tarkistusanomus on toimitettu palkkatyöryhmän käsittelyyn.

 

 Kiinteistö- ja hautaustoimipalvelut on laatinut alla olevan hakuilmoituksen työsuhteen täyttöä varten. Hakuilmoitus julkaistaan KirkkoRekryssä, Duunitorilla, Työmarkkinatorilla sekä TE-palveluiden ja seurakuntayhtymän verkkosivuilla.

 

 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän Hautaustoimipalvelut -yksikkö vastaa seurakuntayhtymän hautaustoiminnasta, sen yhdeksästä hautausmaasta ja Varsinais-Suomen ainoasta krematoriosta. Se huolehtii myös mm. yhtymän kuljetuspalveluista, kiinteistöpihojen hoidon ammattitöistä sekä metsistä.

 

 Yksikössä tehdään vuodessa noin 100 henkilötyövuotta, josta noin puolet kausi- ja kesätöinä. Joukossa on mm. hautausmaatyöntekijöitä, kappelityöntekijöitä, eritysammattihenkilöitä ja toimistosihteereitä, jotka esim. hoitavat hautausmaita, huolehtivat kappelien vahtimestaripalveluista ja avustavat hautausten järjestelyissä.

 

 Haemme joukkoomme vakituiseen työsuhteeseen monitaitoista, ulkotöistä pitävää

 

 ERITYSAMMATTIHENKILÖÄ

 

 huolehtimaan hautausmaiden teknisten järjestelmien ja varusteiden asentamisesta, toimivuudesta ja kunnosta yhdessä toisen alan ammattilaisen työparina.

 

 Tyypillisiä tehtäviä ovat mm:

 - Kesävesipisteiden kunnossapito

 - Kastelujärjestelmien rakentaminen ja ylläpito

 - Pienet hautausmaiden ja kiinteistöpihojen maarakennustyöt

 - Puistovarusteiden asentaminen ja huolto

 - Koneen- ja autonkuljettajien sijaistus

 - Puidenhoitotyöt ja lumityöt talvisin

 

 Edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä hyvää yhteistyötaitoa, asiakaspalveluhenkisyyttä ja vähintään B-ajokorttia. Arvostamme tehtävään soveltuvaa koulutusta ja / tai monipuolista käytännön kokemusta vastaavista tehtävistä.

 

 Tehtävän pääasiallisena sijaintipaikkana on Turun hautausmaa.

 

 Tehtävän palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 403/20 mukaan, jolloin työntekijälle maksettava peruspalkka on 2.551,60 €/kk. Peruspalkan lisäksi maksetaan kokemuslisää, joka perustuu aiempaan työkokemukseen. Seurakuntayhtymässä on käytössä suorituslisäjärjestelmä.

 

 Tehtävä tulee ottaa vastaan 1.8.2025 tai sopimuksen mukaan.

 

 Työsuhteeseen valittavan tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää seurakuntayhtymän työterveyslääkärin antama hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävän täytössä sovelletaan 6 kk:n koeaikaa.

 

 Työpaikkaa haetaan sähköisesti ilmoituksessa olevalla linkillä viimeistään 10.6.2025. Tämän ensisijaisen hakutavan sijasta kirjallisen hakemuksen voi toimittaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän katutasossa olevaan palvelupisteeseen (ma-pe klo 09.00-14.00) viimeistään 10.6.2025.

 

 Lisätietoja antaa työnjohtaja Seppo Karjalainen 040 341 7522, seppo.karjalainen@evl.fi  ja ylipuutarhuri Tanja Savonen. 040 341 7520, tanja.savonen@evl.fi.

 

Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää myöntää täyttöluvan erityisammattihenkilön työsuhteeseen.

 

Päätös Esityksen mukaan.