RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 10.04.2025/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kasvatuksen asiantuntijan viran perustaminen
Yhteinen kirkkoneuvosto 20.03.2025 § 72
Esittelijä Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Aulikki Mäkinen
Esittely Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 13.2.2025 yhteisen seurakuntatyön kehittämisen jatkamisesta. Päätöksen mukaisten toiminnallisuuksien ja organisaatiomallin käynnistäminen vaatii kasvatuksen asiantuntijan viran perustamista. Kasvatuksen asiantuntijan tehtäviä ovat kasvatustyön yhteiskehittäminen ja toimialaan liittyvien koulutusten järjestäminen, seurakuntien välisen yhteydenpidon koordinointi sekä verkostoyhteistyö. Kasvatuksen asiantuntija edustaa osaltaan Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymää toimialansa verkostoissa ja valmistelee kumppanuussopimuksia. Lisäksi kasvatuksen asiantuntija toimii Palvelut seurakunnille -tiimin lähiesihenkilönä.
Viran kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Palkkaus on vaativuusryhmän 602/60 mukainen. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen kirjallinen ja suullinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä kirjallinen ja suullinen taito. Viranhaltijan tulee olla konfirmoitu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se perustaa kasvatuksen asiantuntijan viran 1.6.2025 alkaen.
Päätös Esityksen mukaan.
76/01.01.00.00/2025
Yhteinen kirkkovaltuusto 10.04.2025 § 30
Esittelijä Yhteinen kirkkoneuvosto
Esitys Yhteinen kirkkovaltuusto päättää perustaa kasvatuksen asiantuntijan viran 1.6.2025 alkaen.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |