Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.04.2025/Pykälä 59



 

Partiolippukuntien toimintakertomukset ja tilinpäätökset vuodelta 2024

 

126/04.04.00/2021

 

Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 16.04.2025 § 59

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Martinseurakunta on viiden alueellaan toimivan partiolippukunnan taustayhteisö (Tornikotkat ry, Tornipääskyt ry, Louhen tytöt ry, Tuulihaukat ry sekä Kakskerran Kaksoispiste ry).

 

 Em. lippukuntien tulee toimittaa aina edellisen vuoden toimintakertomukset ja tilinpäätökset tiedoksi seurakuntaneuvostolle.

 

 Lapsivaikutusten arviointi: Asiakohdalla on seuraavia kirkkojärjestyksen 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia. Toimintakertomusten kautta seurakuntaneuvosto saa tietoa niiden lippukuntienn toiminnasta, joiden taustayhteisönä Martinseurakunta toimii.

 

Esitys Seurakuntaneuvosto merkitsee tiedoksi partiolippukuntien toimintakertomukset ja tilinpäätökset vuodelta 2024.

 

Päätös Merkitään tiedoksi vuoden 2024 partiolippukuntien toimintakertomukset ja tilinpäätökset.