Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.03.2025/Pykälä 38


 

Kanttorin irtisanoutumisilmoitus

 

232/01.01.04.02/2022

 

Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 12.03.2025 § 38

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Kanttori -------------- on jättänyt kirkkoherralle 13.2.2025 irtisanoutumisilmoituksen ylempää korkeakoulututkintoa (B taso) edellyttävästä kanttorinvirasta. Irtisanoutumisilmoitus kuuluu seuraavasti:

 

 Haluaisin ilmoittaa, että irtisanoudun kanttorin virastani yhden kuukauden irtisanomisajan mukaisesti 1. huhtikuuta 2025 alkaen.Viimeinen työpäiväni on 31. maaliskuuta 2025.

 

 Kiitos, että sain työskennellä Martinseurakunnassa. Olen kehittynyt seurakunnan palveluksessa henkilökohtaisesti sekä ammatillisesti. Autan parhaani mukaan seuraajani perehdyksessä.

 

 Toivon, että yhteistyömme jatkuu ja tiemme kohtaavat tulevaisuudessa uudelleen. Toivon sinulle ja koko seurakunnan työtiimille kaikkea hyvää.

 

 Viranhaltijan irtisanoutuessa irtisanomisaika on yksi kuukausi. -------------- pitää jäljellä olevat vuosilomansa 1.-31.3.2025.

 

 Lapsivaikutusten arviointi: Asiakohdalla ei ole kirkkojärjestyksen 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia.

 

Esitys Seurakuntaneuvosto merkitsee kanttori -------------- itrtisanoutumisen tiedoksi sekä kiittää häntä työstä Martinseurakunnassa.

 

Päätös Merkittiin irtisanoutumisilmoitus tiedoksi. Seurakuntaneuvosto kiittää työstä Martinseurakunnassa.

 

Ote --------------, palkkatoimisto, kirjaamo