RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 23.04.2025/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Partiolippukuntien Tammileirille osallistumisen tukeminen
198/02.03.00.01/2021
Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto 23.04.2025 § 19
Esittelijä kirkkoherra Pauliina Uhinki-Suominen
Esittely Tammileiri on Lounais-Suomen Partiopiirin sudenpentuikäkauden piirileiri. Leiri järjestetään kolmen vuoden välein, jolloin jokaisella sudenpennulla (7-9 -vuotias partiolainen) on mahdollisuus osallistua leirille kerran. Tammileiri XIX järjestetään 5.-8.6.2025 Sauvon Ahtelassa.
Henrikinseurakunnan partiolippukunnat ovat tiedustelleet mahdollisuutta saada taloudellista tukea leirille osallistumisen kuluihin.
Henrikinseurakunnalla on käytettävissään Liisa Laukkasen testamenttirahasto, jonka varoilla on mahdollista tukea Henrikinseurakunnan omien lippukuntien jäsenten osallistumista suurleirille.
Tammileirille on lähdössä osallistujia kaikista Henrikinseurakunnan partiolippukunnista. Lippukunnat ovat sopineet yhteisistä bussikuljetuksista meno- ja paluumatkoille 5.-8.6.2025. Bussiin mahtuu 60 henkeä, ja se kattaa kaikista Henrikinseurakunnan lippukunnista Tammileirille lähtevät osallistujat. Bussikuljetusten hinta (meno- ja paluumatkat yhteensä) on lippukuntien antaman selvityksen mukaan 440,00 eur.
Esitys Seurakuntaneuvosto päättää, että yhden bussin kustannukset (meno-paluu yhteensä enintään 440,00 eur) Tammileirille ja takaisin maksetaan edellä selostetun mukaisesti Liisa Laukkasen testamenttirahaston varoista kp 2172360101.
Seurakunta maksaa bussikuljetuksen hinnan asiaa hoitavan lippukunnan tilille kuittia vastaan. Kuitti ja selvitys osallistujien määristä ja ikäryhmistä lippukunnittain tulee esittää seurakuntasihteeri Tulan Soinille (tulan.soini@evl.fi) ennen kuin seurakunta maksaa bussikuljetusten hinnan.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |