Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaarinan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 29.01.2025/Pykälä 6


 

Yhteisvastuukeräyksen seurakuntaan jäävän osuuden kohdistaminen

 

29/04.07.00/2025

 

Kaarinan seurakunnan seurakuntaneuvosto 29.01.2025 § 6

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Vuoden 2025 Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 1/3 suunnataan tänä vuonna Suomen Partiolaisten valtakunnalliseen toimintaan siten, että mahdollisimman moni nuori voisi osallistua partiotoimintaan.

 

 1/3 tuotosta suunnataan Kirkon ulkomaanavun kriisityöhön kansainvälisesti.

 

 Paikallisseurakunnalle jää käytettäväksi tuotosta 1/3 ja seurakuntaneuvosto päättää sen käytöstä.

 

 

Esitys Seurakuntaneuvosto päättää seurakuntaan jäävästä osuudesta, että se osoitetaan
1) vähävaraisten lasten harrastusmahdollisuuksien tukemiseen oman seurakunnan diakoniatyön kautta sekä
2) Kaarinan seurakunnan taustayhteistyösopimuksen piirissä olevien partiolippukuntien hyväntekeväisyysprojektien mahdollistamiseen vuonna 2025.

 

 

Käsittely  Raimo Erkkilä esitti, että pitäydytään osoittamaan rahat vain kohteelle 1). Paula Mäkinen kannatti tehtyä muutosesitystä.

 

 Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, suoritettiin äänestys.

 

 Pohjaesitystä kannattivat: Ville Niittynen, Mirkka Lehtonen, Kaarina Peltonen, Maria Ranne, Anniina Rantala ja Salli Suominen

 

 Muutosesitystä kannattivat: Raimo Erkkilä, Irja Gustafsson, Rasmus Hakala, Tero Kuusisto, Annina Laaksonen, Ari Malmi, Paula Mäkinen, Anne Seivästö ja Tuula Törnblom

 

 

Päätös Muutosesitys tuli seurakuntaneuvoston päätökseksi äänin 9-6.