Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.02.2025/Pykälä 27


 

Martinseurakunnan tiekirkkosopimuksen irtisanominen

 

Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 22.01.2025 § 9

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Martinseurakunta on ollut usean vuoden ajan mukana valtakunnallisessa Tiekirkko-toiminnassa. Martinkirkkoon on tätä varten palkattu kesäkaudeksi Tiekirkko-opas. Kuluneiden vuosien aikana on todettu, että kävijämäärät ovat olleet vähäiset. Toiminta edellyttää siten taloudellista panostusta, johon ei tulevina vuosina aiempaan tapaan ole mahdollisuutta. Tämän vuoksi kirkkoherra esittää, että Martinseurakunta irtisanoutuu Tiekirkko-toiminnasta siten, ettei toiminta enää jatku kesällä 2025.

 

 Lapsivaikutusten arviointi: Asiakohdalla ei ole kirkkojärjestyksen 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia.

 

 

Esitys Martinseurakunta päättää irtisanoa Tiekirkko-toimintaa koskevan sopimuksen siten, ettei toimintaa enää jatketa kesällä 2025.

 

Päätös Palautettiin uuteen valmisteluun.

 

64/04.05.01/2024

 

Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 12.02.2025 § 27

     

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Edellisessä kokouksessa keskusteltiin mm. Tiekirkkotoiminnan kustannusvaikutuksista. Taloustoimistosta saadun tiedon mukaan    v. 2023 työskennellyn oppaan henkilöstömenot kokonaisuudessaan olivat 3169,96 €. Hän työskenteli kirkolla kahden kuukauden ajan viitenä päivänä viikossa.

 

 Tiekirkkotoiminnan jatkosta keskusteltiin työjaostossa. Työjaoston keskustelun pohjalta kirkkoherra esittää, että Martinseurakunta sanoutuu irti tiekirkkotoiminnasta. Kirkkoa voidaan mahdollisuuksien mukaan pitää auki vapaaehtoisvoimin esim. kerran viikossa.

 

 Lapsivaikutusten arviointi: Asiakohdalla ei ole kirkkojärjestyksen 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia.

 

Esitys Seurakuntaneuvosto päättää, ettei tiekirkkotoimintaa jatketa. Kirkon aukiolon jatkosta päätetään tarkemmin myöhemmin.

 

Päätös Tiekirkkotoimintaa jatketaan 2025 kesällä 2 kk:n ajan. Kustannukset maksetaan SN:n käyttövaroista.

 

Ote Kirkkopalvelut ry