Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Turun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 29.01.2025/Pykälä 19


 

Lähetyssopimuksen solminen Suomen Lähetysseuran kanssa

 

140/00.06.00.01/2024

 

Turun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto 29.01.2025 § 19

  

  

 

Esittelijä Tuomiorovasti Aulikki Mäkinen

 

Esittely Suomen Lähetysseurassa käynnistyi vuonna 2024 palvelumuotoiluhanke, jonka puitteissa SLS pyrkii kehittämään seurakuntayhteyksiään. Hankkeeseen liittyen Aulikki Mäkinen ja Tuomas Vaura tapasivat SLS:n yhteyshenkilö Lauria Sirviön ja varainhankintapäällikkö Hanna Kalanteen kanssa marraskuussa 2024.

 

 Tapaamisessa kävi ilmi, että SLS:n työ Pakistanissa päättyy vuoden 2025 lopussa. Tämän vuoksi jatkossa ei enää ole tarvetta tukea Pakistanin toimintaa. Tapaamisen jälkeen sovittiin, että seurakunta käy keskustelua uuden palvelusopimuksen allekirjoittamisesta. Samalla keskusteltiin myös tuomiokirkon peruskorjauksen vaikutuksista seurakunnan lähetystyön varainhankintaan. Todettiin, että peruskorjauksen aikana tukisummat tulevat todennäköisesti pienenemään merkittävästi.

 

 Seurakuntaneuvosto keskusteli uudesta palvelusopimuksesta 27.11.2024 päätyen siihen, että seurakunta valmistelee SLS:n kanssa uuden palvelusopimuksen koskien Nepalissa tehtävää työtä.

 

 Turun tuomiokirkkoseurakunnalla on tällä hetkellä voimassa seuraavat sopimuksen SLS:n kanssa:

 Lasten Pankki -rahasto (9 000 €)

 Naisten ja vammaisten ihmisten terveydenhuollon tukeminen Pakistanissa (15 000 €)

 Slummien lasten oikeuksien puolustaminen Angolassa (11 000 €)

 

 SLS:n kanssa käydyissä keskusteluissa on päädytty siihen, että paras palvelusopimuskokonaisuus on seuraava:

 Lasten Pankki -rahasto (13 000 €)

 Slummien lasten oikeuksien puolustaminen Angolassa (3 500 €)

 Haavoittuvien yhteisöjen elinkeinon ja toimeentulon parantaminen Nepalissa (3 500 €)

 

 Seurakunnalla on hyvät edellytykset päästä sopimusten tavoitesummiin normaaleina toimintavuosina. Seurakunta maksoi tukea SLS:lle tukea vuonna 2024 noin 142 000 euroa. Poikkeuksellisen suurta summaa selittää se, että vuonna 2024 tiliöitiin myös Tuomiokirkon lähetyskynttelikön- ja Domcafén menneinä vuosina kartuttamia tuloja yhteensä 87 000 €.

 

 Lasten Pankille suuntautuva tuki on tarkoitus kattaa pääasiassa Domcafésta saatavilla tuotoilla. Kahvilan vuosittainen tuotto on ollut vuosina 2023 ja 2024 noin 17 000 €.

 

 Angolan ja Nepalin kohdetta tuetaan Tuomiokirkon lähetyskynttelikkövaroilla. Kynttelikkö on tuottanut vuodessa noin 10 000 €. Angolan kohdetta tuetaan myös rippikoulumessuista saatavilla kolehtituotoilla ja muilla nuorisotyössä mahdollisesti kerättävillä varoilla. Nepalin työtä tuetaan myös kirkkokolehdein. Mikäli lähetyskyntteliköstä, kolehdeista ja muualta tulevat tulot ylittävät Angolan ja Nepalin työlle yhteensä sovitun 7000 €, ylimenevä tulo tiliöidään Lasten Pankille.

 

 

Esitys 1) Seurakunta solmii SLS:n lähetysseuran kanssa seuraavat palvelusopimukset:                                                                            Lasten Pankki -rahasto, 13 000 €                                                     Slummien lasten oikeuksien puolustaminen Angolassa, 3 500 € Haavoittuvien yhteisöjen elinkeinon ja toimeentulon parantaminen Nepalissa, 3 500 €                                                                                      2) Seurakunta valtuuttaa tuomiorovasti Aulikki Mäkistä allekirjoittamaan palvelusopimukset SLS:n kanssa. 

 

Päätös Esityksen mukaan.