RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön johtokunta
Pöytäkirja 05.03.2025/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Hoivamusiikkihankkeen esittely
62/04.06.00/2025
Yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön johtokunta 05.03.2025 § 26
Esittelijä Diakonia- ja sielunhoitotyön johtaja Teemu Hälli
Esittely Kanttori Hanna Pelkonen on toteuttanut hoivamusiikkityön kokeilua seurakuntayhtymässä syyskuusta 2024. Hoivamusiikkityötä on päätetty jatkaa ainakin syyskuun 2025 loppuun saakka. Pelkonen kertoo diakonia- ja sielunhoitotyön johtokunnalle kokeilun aikana tehdystä.
Esitys Yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön johtokunta merkitsee tiedokseen hoivamuusikkotyöstä annetun selvityksen.
Päätös Yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön johtokunta merkitsi tiedokseen hoivamusiikkityöstä annetun selvityksen. Johtokunta iloitsee siitä, että tärkeä työtä on päästy kokeilemaan. Hoivamusiikkityölle toivotaan jatkoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |