Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.04.2025/Pykälä 38


 

Seurakunnan standaarin myöntäminen

 

103/01.02.04.02/2022

 

Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto 09.04.2025 § 38

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Seurakuntaneuvosto päätti 19.11.2014 § 131 Katariinanseurakunnan standaarin eli pöytäviirin saamisen ehdon olevan ansiokkaan toiminnan Katariinanseurakunnan hyväksi ja että päätöksen standaarin jakamisesta tekee seurakuntaneuvosto.

 

 Seurakunnan standaari esitetään annettavaksi Varissuon kirkolla vapaaehtoistehtävissä toimiville Tellervo Saksmanille ja Lea Väisäselle. He ovat olleet uskollisesti järjestämässä Siionin virsiseuroja Varissuon kirkolla 15 vuoden ajan hoitaen seuroihin liittyviä tarjoilu- ja arpajaistehtäviä.

 

Tellervo Saksman on laulanut Varissuon veisaajat-kuorossa lähes 15 vuoden ajan. Kuoro palvelee muun muassa Varissuon kirkon jumalanpalveluksissa. Lisäksi Saksman on ollut toteuttamassa seurakunnan facebookissa julkaistavia iltavirsiä.

 

Saksman ja Väisänen ovat kohdanneet ihmisiä ja palvelleet heitä seurakunnan tapahtumissa Varissuon kirkolla ja mahdollistaneet näin omalta osaltaan seurakunnassa tapahtuvan monipuolisen toiminnan.

 

Esitys Seurakuntaneuvosto esittää, että seurakunnan standaarit myönnetään Tellervo Saksmanille ja Lea Väisäselle kiitoksena uskollisesta vapaaehtoistyöstä Katariinanseurakunnassa. Standaari luovutetaan 4.5.2025 juhlamessun yhteydessä Varissuon kirkolla.

 

Päätös Esityksen mukaan. Ja koska standaareja ei ole enää montaa jäljellä, päätettiin ottaa jonkin syyskauden kokouksen asiaksi tulevien vuosien muistamisen muoto.

 

Jakelu Tellervo Saksman

 Lea Väisänen