RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 51
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Mikaelin Sinikellot ry:n hallituksen anomus
245/04.00.00/2023
Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto 13.06.2024 § 51
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Mikaelin Sinikellot ry:n hallitus anoo 500 € lippukunnan hallitusristeilyn kulujen keventämiseksi. Kyseessä on tapahtuma, jonka aikana Sinikellojen hallitus toteuttaa ensisijaisesti hallitusvastuitaan. Risteilyn aikana Sinikellojen hallitus kokoustaa ja valmistelee tulevan syyskokouksen kokousmateriaalit: toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2025. Kyseinen vuosi on lippukunnan 90-vuotisjuhlavuosi, jonka suunnittelussa riittää työstettävää niin ohjelman kuin talouspuolen osalta. Risteily toteutetaan piknik-risteilynä Turku-Maarianhamina-Turku-reitillä lauantaina syys-lokakuun 2024 aikana.
Esitys Seurakuntaneuvosto päättää avustusanomuksesta.
Päätös Seurakuntaneuvosto myönsi kustannuspaikaltaan Mikaelin Sinikelloille 500 €:n avustuksen, mutta avustus osoitettiin Sinikellojen juhlavuoden suunnitteluun.
Jatkossa toivottiin, että lippukunnat kohdentaisivat anomukset hyödyntämään koko lippukuntaa, ei vain sen hallitusta, kuten tässä anomuksessa oli tehty.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |