Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kiinteistöjohtokunta
Pöytäkirja 27.08.2024/Pykälä 47


 

Lasten muistolehdon hautausmaakaava ja käyttösuunnitelma sekä tyhjän sylin muistopaikka

 

188/05.01.00.01/2024

 

Kiinteistöjohtokunta 27.08.2024 § 47

  

  

 

Esittelijä Hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri

 

Esittely  

Kiinteistöjohtokunta päätti kokouksessaan 14.2.2023 koko seurakuntayhtymän toimialuetta palvelevan tyhjän sylin muistopaikan perustamisesta Turun hautausmaalle. Samassa yhteydessä oli esillä, että alueen yhteyteen voitaisiin perustaa lasten muistolehto.

 

Hautaustoimipalvelut on suunnitellut em. toiminnot hautausmaan koillisreunassa, kauniilla, loivalla mäntyrinteellä sijaitsevan lasten kertahautakorttelin U.5.5 alaosaan, paikkaan, johon aikaisemmin ei ole kaavoitettu hautoja. Muistolehto sijoittuu välittömästi lasten hautojen alapuolelle ja tyhjän sylin muistopaikka tästä noin 20 m rinnettä alaspäin sijaisevan asfaltoidun käytävän päähän, hautakorttelin U.9.9 luoteisrajan tuntumaan.

 

Muistolehtoon rakennetaan kivetty patio ja sille johtaa kivetty käytävä. Kiveyksen ylärinteen puolelle rakennetaan luonnonkivestä pengermuuri, jolla rinteen kallistus saadaan oikaistua turvalliseksi.

Pation muurin puoleiselle reunalle asennetaan lohkopintainen nimikivi,  johon on mahdollista kiinnittää perhosen muotoinen laatta haudatun lapsen nimeä ja päivämääriä varten. Laatasta peritään hinnaston mukainen maksu ja kiinnitysoikeudesta alennettu maksu 50 €. Laatan kaiverruksen ja kiinnityksen omaiset tilaavat seurakuntayhtymän kilpailuttamalta yhteistyökumppanilta ja maksavat palvelusta sopimuksen mukaisen hinnan suoraan ko. yritykselle.

 

Muistolehdon varsinainen hauta-alue sijaitsee pation takana, hautausmaata rajaavan muurin puolella, loivassa rinteessä,. Hauta-alueelle on kaavoitettu tila 108 vainajan tuhkalle. Muistolehtoon voidaan haudata vain alle18-vuotiaana kuolleita lapsia, joiden vanhemmistä vähintään toinen on lapsen kuolinpäivänä ollut kirjoilla Turussa tai Kaarinassa. Vainajat haudataan tuhkattuna, ilman uurnaa. Hautaustilanteessa omaiset eivät voi olla paikalla, eikä haudan tarkkaa sijaintia kerrota.

 

Tyhjän sylin muistopaikalle rakennetaan ulkoasultaan vastaava patio istutuksineen kuin lasten muistolehtoon. Pation lasten hauta-alueen puoleiseen reunaan rakennetaan kahdesta luonnokivestä muistomerkki, johon kiinnitetän metallillaatta, jossa on teksti suomeksi ja ruotsiksi: ”Lapselle, jota emme koskaan saaneet. Lapselle jonka saimme vain hetkeksi”.

 

Sekä lasten muistolehdon että tyhjän sylin patiolle asennetaan penkki.

 

 

Esitys Kiinteistöjohtokunta puoltaa Turun hautausmaan korttelin U01.05.05 hautausmaakaavan täydentämistä lasten muistolehdolla ja tyhjän sylin muistopaikalla edellä ja liitteissä esitetyllä tavalla ja lähettää kaavaehdotuksen ja siihen liittyvän käyttösuunnitelman edelleen kirkkoneuvoston kautta kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Kiinteistöjohtokunta ei ollut tyytyväinen lasten muistolehdon rajaamista hautapaikaksi vain niille lapsivainajille, joilla vähintään toinen vanhemmista on lapsen kuollessa ollut kirjoilla Turussa tai Kaarinassa. Hanke palautettiin uudelleen valmisteluun.