Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 112


 

Maarian seurakunnan jumalanpalvelus- ja kolehtisuunnitelma vuodeksi 2025

 

240/04.00.00/2024

 

Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto 10.12.2024 § 112

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Kirkkojärjestyksen mukaan seurakuntaneuvosto hyväksyy suunnitelman jumalanpalveluksissa kannettavista kolehdeista ottaen huomioon kirkkohallituksen päätöksen seurakunnan pääjumalanpalveluksissa kannettavista kolehdeista. (KJ 3:5 §).

 

  Esityksenä oleva kolehtisuunnitelma (liite) pohjautuu Kirkkohallituksen yleiskirjeen 28/2024 liitteeseen. Sitä on täydennetty Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin määräämillä kahdella kolehdilla, oman seurakunnan lähetystyötä, ystävyysseurakuntia ja Yhteisvastuukeräystä tukevilla kolehdeilla sekä muutamalla muulla kohteella. Turun arkkihiippakunnan hiippakunnallisista kolehdeista päättää viranhaltijapäätöksellä hiippakuntadekaani tuomiokapitulin työjärjestyksen mukaisesti.

 

 Kirkkohallituksen ja tuomiokapitulin määräämien kolehtien kantopäiviä tulee noudattaa, ellei ole erityisen painavaa syytä siirtää virallista kolehtia toiselle pyhäpäivälle. Kirkkohallitus päätti istunnossaan 4/2023 (18.4.2023), että seurakunnille annetaan mahdollisuus perustellusta syystä siirtää enintään kolme määrättyä kolehtia kannettavaksi jonakin muuna pyhäpäivänä ja kerätä näinä pyhinä kolehti jollekulle toiselle seurakunnan kolehtisuunnitelman mukaiselle kohteelle. Näistä siirroista ei erikseen tarvitse ilmoittaa kirkkohallitukselle.

 

 Kolehtisuunnitelman yhteyteen on laadittu seurakunnan jumalanpalvelussuunnitelma, joka täydentyy myöhemmin. KJ 3:2 § mukaan pääjumalanpalvelus pidetään sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapäivinä seurakunnan kirkossa. Jos seurakunnalla on useita kirkkoja, se pidetään kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston päättämässä kirkossa tai kirkoissa. Pääjumalanpalvelus voidaan pitää myös muualla kuin kirkossa. Itsenäisyyspäivänä ja valtiollisten tilaisuuksien yhteydessä jumalanpalvelus pidetään niin kuin siitä erityisiä tilaisuuksia varten määrätään. Muita jumalanpalveluksia pidetään tarpeen mukaan.

 

  Maarian kirkko on korjausten vuoksi suljettuna suuren osan vuodesta 2025 tai koko vuoden. Seurakunnalla on sunnuntaisin ja pyhäpäivinä pääjumalanpalvelus Maarian pappilan tallissa klo 10 joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Poikkeuksia suunnitelmassa ovat Katariinanseurakunnan kanssa yhteiset uudenvuodenpäivän ja juhannuspäivän jumalanpalvelukset vuoroin kummassakin kirkossa, luomakunnan sunnuntain messu Koroisten ristillä sekä pyhät, joina vietetään jumalanpalvelusta vain Riimissä.

 

 Riimissä on messu sunnuntaisin klo 15. Talvikaudella kerran kuussa Riimin messu on suunnattu erityisesti lapsiperheille ja kerran kuussa vietetään Johannesmessua. Riimin messuihin osallistuvat sovitusti siellä kokoontuvat sudanilaiset kristityt.

 

 Itä-, Lounais- ja Pohjois-Maarian alueilla on jumalanpalveluksia alueneuvostojen esittämien suunnitelmien mukaan. Lisäksi on mm. nuorten jumalanpalveluksia.

 

    Lapsivaikutusten arviointi KJ 10: 4 §: Ei merkittävää vaikutusta.

 

 

Esitys Seurakuntaneuvosto
1) vahvistaa kolehtisuunnitelman vuodeksi 2025. Kirkkoherralla on oikeus muuttaa tarvittaessa kolehtisuunnitelmaa ja informoida seurakuntaneuvostoa jälkeenpäin.
2) merkitsee vuoden 2025 jumalanpalvelussuunnitelman tiedoksi.

 

Päätös 1. Esityksen mukaisesti. 2. Esityksen mukaisesti.