Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.11.2024/Pykälä 98


 

Maarian seurakunnan lähetyksen ja kansainvälisen diakonian määrärahan jako vuonna 2024

 

241/04.00.00/2024

 

Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto 12.11.2024 § 98

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Seurakuntaneuvosto hyväksyi lähetystyön ja kansainvälisen diakonian johtosäännön 14.05.2024 § 52. Lähetystyön tukemisesta seurakunnalla on sopimukset Suomen Lähetysseuran, Suomen Pipliaseuran ja Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kanssa. Sopimuksista on viimeksi päätetty kokouksissa 7.6.2023 § 62 ja 10.10.2023 § 93. Sopimuksia tarkastellaan vuosittain.

 

Suomen Lähetysseuran kautta seurakunta tukee slummien lasten oikeuksien puolustamista Angolassa ja lasten ja nuorten koulunkäynnin tukea Kolumbiassa. Sopimukseen aiemmin sisältynyt alueellinen hankeasiantuntijatyö Kolumbiassa on päättynyt. Yhteensä tavoitteena on tukea työtä 11 000 eurolla vuodessa. Suomen Pipliaseuran kautta seurakunta tukee Lähi-idän raamattutyötä, tavoitteena 5000 euron vuotuinen tuki. Kansanlähetyksen kautta seurakunta tukee seurakuntatyötä Virossa, tavoitteena 10 000 euron vuotuinen tuki.

 

Talousarviomäärärahasta annettavien tukien lisäksi seurakunta tukee lähetystyön sopimuskohteita kirkkokolehdein ja myyntituotteiden tuotoin. Lähetyksen hyväksi myydään mm. Taskulan ristejä ja pellavaliinoja. Lähetyspiirit päättävät itse, mitä työtä tukevat. Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksien kolehdit kerätään Suomen Lähetysseuralle.

 

 Voimassa olevien sopimuskohteiden viimeisimmät vuosiraportit ovat liitteinä.

 

 Yhteinen kirkkoneuvosto päätti 11.6.2024 § 94, että

 

  1.      vuoden 2024 talousarviomäärärahan jakamisen yhteydessä lähetysjärjestöille otetaan käyttöön uusi jakoperuste

 

  1.      Uuden jakoperusteen mukaisesti jaetaan lähetystyön talousarviomäärärahat seuraavasti:

 

Kirkon ulkomaanapu 30 % 196 963 euroa

 

2/3 suoraan järjestöille:

Suomen Lähetysseura 77,14 %  236 367 euroa

Suomen Pipliaseura 10 %  30 641 euroa

Medialähetys Sanansaattajat 12,86 % 39 395 euroa

2/3 yhteensä 306 403 euroa

 

Paikallisseurakuntien päätöksellä jaetaan 31.12.2023

jäsenmäärän perusteella 1/3 (153 178 euroa) seuraavasti:

 

  %  

Tuomiokirkkosrk  9,39  14 390

Mikaelinsrk  15,15  23 214

Martinsrk  13,11  20 087

Katariinansrk  10,19  15 608

Maarian srk  17,98  27 536

Åbo svenska  6,73  10 309

Henrikinsrk  9,68  14 835

Paattisten srk  1,09  1 672

Kaarinan srk  12,61  19 309

Piikkiön srk         4,06       6 218

  100,00  153 178

 

Paikallisseurakunnat ilmoittavat jakopäätöksensä

taloustoimistoon, josta hoidetaan avustusten maksaminen.

 

 Suomen Lähetysseura

 

Suomen Lähetysseura on tarjonnut Kolumbiassa päättyneen alueellisen hankeasiantuntijatyön tilalle seuraavia vaihtoehtoja:

  • Edistämme rauhan toteutumista Kolumbiassa
  • Etiopian työn maajohtaja Anna Suonheimo. Työkausi on 24 kk ja se on alkanut 15.5.2024. Pääkumppanina Etiopiassa on Mekane Yesus -kirkko ja sen järjestö EECMY-DASSC.
  • Aasian työalueen hankehallinnon asiantuntija Sofia Lopes Gabriela, asemapaikka Bangkok. Työalueena Thaimaa, Myanmar ja Nepal.
  • Kumppanuuden ja ohjelmien asiantuntija Marjo Paavola. Työalueena Kolumbia, Venezuela ja Bolivia.

 

Voimassa olevan sopimuksen mukaiset vuositavoitteet Kolumbian ja Angolan tukikohteiden osalta ovat 3500 euroa kumpaankin kohteeseen. Kolumbiassa hankeasiantuntijatyöhön oli lisäksi asetettu tavoitteeksi 4 000 euroa vuodessa.

 

Maarian seurakunta antaa jokaiselle kastetulle Lähetysseuran kastepuukortin. Vuonna 2024 kortteja on ostettu 1800 eurolla. Kastepuurahaston tuotoilla SLS istuttaa puuntaimia Tansaniaan ja Nepaliin. Taimet istutetaan alueille, joissa ollaan sitoutuneita ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Tansaniassa koululaiset osallistuvat puiden istutukseen. Puiden varjo suojaa kuumuudelta ja hedelmäpuut tuottavat ravintoa. Metsitys auttaa säilyttämään elinympäristöjä ja biologista monimuotoisuutta.

 

Suomen Pipliaseuran työ Lähi-idässä 

 

Suomen Pipliaseura osallistuu Lähi-idän pipliaseurojen yhteistyöhankkeisiin, jotka palvelevat alueella toimivia kristillisiä kirkkoja ja yhteisöjä sekä yksittäisiä kristittyjä, jotka elävät paikoin voimakkaan paineen alaisina. Huoli kristittyjen asemasta alueella yhdistää kaikkia kirkkoja, jotka jo omalla olemassaolollaan

todistavat läsnäolon ja islamin kanssa käytävän dialogin merkityksestä kirkon lähetystehtävässä.

 

Lähi-idässä Raamattu on tärkeä kirja kristittyjen identiteetin tukena. Alueen pipliaseurat palvelevat kaikkia alueellaan toimivia kirkkoja ja toimittavat niille Raamattuja ja muita raamattumateriaaleja. Tällainen avoin raamattutyö on usein mahdollista alueilla, joilla muu lähetystyö on vaikeaa tai mahdotonta.

 

Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen työ Virossa

 

Diakoni Kirsti Malmi tekee tavoittavaa seurakuntatyötä Tallinnassa Lasnamäen kaupunginosassa. Hän on lisäksi mukana Viron kirkon kehitysvammaistyössä.

 

Viron kirkko on pyytänyt Kansanlähetykseltä apua ennen kaikkea evankeliumin julistamiseen. SEKL tekee seurakunnan perustamiseen tähtäävää työtä Tallinnan suurimmassa lähiössä, Lasnamäellä. Työn kautta halutaan tarjota ihmisille mahdollisuus kuulla evankeliumi ja löytää seurakuntayhteys. Lisäksi viedään sanomaa lapsille, nuorille ja kehitysvammaisille. SEKL tukee Viron kirkon kirkon lähetyskeskusta.

 

Evankelisen lähetysyhdistyksen ja Armon päiväkodin ystävien tiedustelut

 

Seurakunnalle on osoitettu kaksi pyyntöä ryhtyä tukemaan lähetystyötä.

 

Evankelinen lähetysyhdistys - ELY on kirkkomme lähetysjärjestö ja sitoutunut kirkon lähetystyön perussopimukseen. ELY ry.:n toiminnanjohtaja on ehdottanut Oiva Hujasen tai Kari Tynkkysen ottamista seurakunnan nimikkolähetiksi. ELY:n anomukset ovat kokonaisuudessaan esityslistan oheismateriaalina.

 

ELY:n toiminnanjohtaja on lähettänyt 9.9.2024 päivätyn anomuksen seurakuntaneuvostolle:

 

Evankelinen lähetysyhdistys - ELY ry on kirkkomme lähetysjärjestö. Työmme perustuu yhteistyöhön seurakuntien kanssa. Vierailemme kirkkopyhissä, järjestämme lähetystilaisuuksia, raamattuluentoja ja

seurahetkiä, yhdessä seurakunnan työntekijöiden kanssa.

 

Yhdistyksen lähetystyön painopiste on lähialuetyössä, erityisesti Virossa ja Venäjällä, mutta tuemme myös Kongossa ja Sambiassa tehtävää työtä. Olemme vahvistaneet osallisuuttamme kirkkomme globaaliin perheneuvontaan (CFC – Church Family Counselling Network), joka tavoittaa kirkot mm. Kambodzasta, Nepalista ja Myanmarista ja haluamme yhä olla vahvistamassa ja osana kirkkomme tekemässä perheneuvontatyössä. Jotta evankeliumi tavoittaisi uusia ihmisiä, tarvitaan edelleen heitä, jotka lähtevät ja

heitä, jotka lähettävät. Haluamme laajentaa työtämme tavoittamaan erityisesti heitä, jotka eivät ole vielä kuulleet evankeliumia.

 

Olisiko seurakunnassanne mahdollisuutta tulla tukemaan Elyn lähetystyötä myös nimikkosopimuksen muodossa?

 

Anomme kunnioittaen, että seurakuntanne/seurakuntayhtymänne myöntäisi talousarvioavustusta Evankelisen lähetysyhdistyksen lähetystyön hyväksi.

 

ELY esittää Maarian seurakunnalle seuraavia nimikkosopimuksia Virossa tehtävän työn tukemiseksi (esittelyistä on poistettu JulkL 24:32 § mukaan salassa pidettävät tiedot):

 

         Lähetystyöntekijä, pastori Oiva Hujanen, Tallinnan rovastikunta, mentori ja rinnallakulkija.

 

Oiva Hujanen toimii Tallinnan rovastikunnan hengellisenä mentorina, kasvun konsulttina ja Viron seurakuntien rinnallakulkijana. Työntekijät ja luottamushenkilöt kysyvät, miten

heidän seurakuntansa voisi olla yhteisöllisempi ja aktiivisempi. Viron kirkon jäsenmäärä on pudonnut varsin rajusti. Nyt viroa puhuvista kansalaisista on aikuisia jäsenmaksun maksaneita enää noin 2%. Ratkaisuja etsitään seurakuntalaisten vapaaehtoistoiminnalla ja osallisuuden lisäämisellä.

Toiminnan monipuolistamisella, lapsi- ja nuorisotyöllä, lauluryhmillä ja seurakuntalaisten ottamisella mukaan messujen toteuttamiseen pyritään seurakuntien kasvuun. Lisäämällä

rukousryhmiä, maallikkovastuuta ja monisuuntaista vuorovaikutusta seurakunnista voi tulla vahvempia ja jäsenilleen merkityksellisempiä ikuisen elämän yhteisöjä.

 

50% Oiva Hujasen työpanoksesta osoitetaan lähetyskasvatustyöhön Etelä-Suomessa, hän on mielellään mukana seurakuntanne tapahtumissa, koulutuksissa sekä nuoriso- ja lähetyskasvatustyössä.

 

         Kari Tynkkynen, Viron kirkon pastori, lähetystyöntekijä Länsi-Viron rovastikunnassa

 

Kari Tynkkynen on kokenut lähetystyöntekijä. Työkausia on takana niin Afrikassa kuin Virossa. Kari on virkavapaalla Turun Mikaelin seurakunnan johtavan nuorisotyönohjaajan virasta.

Koulutukseltaan hän on kirkon nuorisotyönohjaaja ja diakoni. Kari on vihitty Sambiassa toimivan LECA kirkon papiksi ja hänelle on myönnetty oikeus toimia pappina Viron kirkossa. [Hän on työskennellyt Viron kirkossa vuosina 2005-2016 sekä vuoden 2020 alusta. Hänen uusi työkautensa alkoi kesällä 2024.]

 

 Armon päiväkodin ystävät ry:n anomus on saapunut 10.6.2022:

 

Kuurojen Armon päiväkoti on toiminut vuodesta 2008 lähtien ja kasvanut vähitellen ensin alakouluksi, sitten yläkouluksi ja lukioksi joka vuosi yksi luokka-aste kerrallaan. Armon päiväkoti ja koulu sijaitsee Ghanan pääkaupungissa Accrassa. Tällä hetkellä päiväkodissa ja koulussa on oppilaita kaiken kaikkiaan 94.

 

Kielen, ghanalaisen viittomakielen ja kirjoitetun englannin, omaksuminen koulussa mahdollistaa kuuroille oppilaille yhteyden muihin ihmisiin ja uuden oppimisen. Koulutuksen kautta kuurolle lapselle ja nuorelle avautuu paremman elämän edellytykset. Koulutus tuo oppilaalle henkistä hyvinvointia, mahdollisuuden ymmärtää ympäröivää yhteiskuntaa ja maailmaa sekä mahdollisuuden liittyä osaksi viittomakieltä käyttävien kuurojen yhteisöä. Tulevaisuudessa koulutuksen kautta avautuu mahdollisuus työllistymiseen ja itsestä ja perheestä huolehtimiseen.

 

Jotkut oppilaista, perheen varallisuudesta riippuen, maksavat koulumaksuja ja lähes kaikki kuljetus- ja ruokamaksuja. Päiväkoti ja koulu saa myös satunnaisia lähinnä ruokatarvikelahjoituksia Ghanasta. Armon päiväkodin ja koulun toiminta on riippuvainen Suomesta tulevasta avusta. Joka kuukausi lähetämme palkkarahat päiväkodin ja koulun 22:lle työntekijälle. Henkilökuntaan kuuluu rehtori, 13 opettajaa, kaksi keittäjää, kaksi kouluautonkuljettajaa sekä kaksi osa-aikaista hallinnon työntekijä. Suomesta lähetettävä tuki muodostuu yksityisten ihmisten lahjoituksista. Näitä ovat lähinnä kuukausilahjoittajat sekä 22:n oppilaan kummit ja kummiporukat. Järjestämme myös myyjäisiä ja muita tilaisuuksia varojen kartuttamiseksi koululle. Katariinan seurakunta on tukenut Armon päiväkotia ja koulua sen rakennusvaiheesta, vuodesta 2006 lähtien kolehdein ja tukipiirein. Tärkeä taustatuki päiväkodille ja koululle on Turun kristillinen opisto. Palkkarahojen lisäksi lähetämme koululle joka kuukausi myös rahan jumalanpalvelusten pitoon koululla. Jumalanpalvelukseen osallistuvat oppilaat sekä jumalanpalvelusta toimittava kuuro evankelista tarvitsevat matkarahan, jotta voivat osallistua jumalanpalvelukseen. Pieni tuki Suomesta kuukausittain menee myös yhden kuuron oppilaan majoituskuluihin. Pääasiallisen kulun muodostavat henkilökunnan palkat. Viime kuukausina olemme lähettäneet koululle Suomesta kuukausittain noin 1750 - 1850 € /kk Ghanan valuutan cedin kurssista riippuen.

 

Toiminta täyttää kokonaisvaltaisen lähetystyön kriteerit, se on läpinäkyvää ja paikanpäälle on toimivat yhteydet (tiedotus ja yhteydenpito seurakuntaan hoituvat hyvin). Koska toimintaa pyörittää suomalainen yhdistys vapaaehtoisvoimin, toiminnalla ei ole hallintokuluja, Turun kristillinen opisto avustaa tiedotuksessa eikä paikanpäällä ole vaaraa korruptiosta, koska raha menee suoraan palkkoihin ja muihin tarkoituksiin ilman välikäsiä. Toiminta mahdollistaa esim. nuorisoryhmille konkreettisia avustusmahdollisuuksia, kun he voivat lähetystempaisullaan kerätä rahaa johonkin yksittäiseen koulutyössä tarvittavaan asiaan.

 

Haluaisiko Maarian seurakunta ottaa Armon päiväkodin ja koulun toiminnan nimikkokohteekseen?

 

 Esitys Maarian seurakunnan 27 536 euron suuruisen osuuden jakamisesta vuonna 2024:

SPS/Lähi-idän raamattutyö

5000 €

SEKL/Kirsti Malmi

9000 €

SLS/Angola, Kolumbia, kastepuut

10 000 €

Armon päiväkodin ystävät

3536 €

 

 Lapsivaikutusten arviointi KJ 10: 4 §: Päätöksellä on vaikutusta lapsiin siellä, missä lähetystyötä tuetaan.

 

Esitys Seurakuntaneuvosto päättää
1) merkitä tiedoksi vuoden 2023 raportit seurakunnan sopimuskohteista Suomen Lähetysseuralta, Suomen Pipliaseuralta ja Suomen Evankelisluterilaiselta Kansanlähetykseltä,
2) pitää voimassa sopimuksensa Suomen Pipliaseuran kanssa
3) tukea SPS:n Lähi-Idän raamattutyötä 5000 eurolla vuoden 2024 lähetysmäärärahasta
4) pitää voimassa sopimuksensa Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kanssa
5) tukea Kirsti Malmin työtä Virossa 9000 eurolla vuoden 2024 lähetysmäärärahasta
6) tukea SLS:n työtä 10 000 eurolla vuoden 2024 lähetysmäärärahasta: slummien lasten oikeuksien puolustaminen Angolassa 4100 euroa, lasten ja nuorten koulunkäynnin tuki Kolumbiassa 4100 euroa, kastepuukortit 1800 euroa 
7) myöntää kerta-avustuksena Armon päiväkodin ystäville 3 536 euroa.

 

Päätös Kohdat 1-7 esityksen mukaisesti.