Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 19.06.2024/Pykälä 24


 

Kirkollisiin avustuksiin tarkoitetun määrärahan jakaminen vuonna 2024

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 16.05.2024 § 69

 

 

 

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso

 

Esittely Kuluvan vuoden talousarviossa on varattu kirkollisiin tarkoituksiin annettaviin avustuksiin 125 000 euron määräraha.

 

 Vuonna 2023 avustusta saaneet yhdistykset ovat toimittaneet tuloslaskelman, taseen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen.

 

 Vuoden 2024 jakoesitys noudattaa pääosiltaan aikaisempien vuosien linjaa. Uusia avustuksen hakijoita on yksi, Hiljaisuuden Ystävät. Kaikki muut avustusta hakeneet olivat mukana myös viime vuonna. Operaatio Ruokakassin kanssa on valmistelussa oma sopimuksensa, joten se jää tässä kohtaa jaosta pois. Avustusmäärärahasta jäävä 28 800 euroa on tarkoitus käyttää osana Operaatio Ruokakassin sopimuksen rahoitusta myöhemmin.

 

 Laadittu jakoehdotus on esityslistan liitteenä. Myönteisenä kriteerinä jakoehdotusta laadittaessa on toiminnan paikallisuus, kristilliset arvot sekä pitkäaikainen yhteys ja yhteistyö Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa.

 

 Hakemukset asiakirjaliitteineen ovat kokouksessa nähtävillä.

 

 Suurimmat avustukset esitetään myönnettäväksi Turun Katulähetykselle 27 000 euroa sekä Lounais-Suomen Partiopiirille 24 500 euroa ja Turun NMKY:lle 24 800 euroa. Yhteistyö näiden yhdistysten kanssa on kiinteää ja yhdistysten työn arvot ja päämäärät ovat lähellä seurakuntatyötä.

 

Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että kuluvan vuoden talousarviossa olevasta 125 000 euron avustusmäärärahasta kirkollisiin tarkoitusiin jaetaan 96 200 euron suuruinen määräraha yhdistyksille esityslistan liitteenä olevan taulukon mukaisesti. Avustukset maksetaan kustannuspaikalta 1002900900. Jäljelle jäävä 28 800 euroa käytetään Operaatio Ruokakassin avustukseen myöhempänä ajankohtana.

Avustusten saajille esitetään ilmoitettavaksi, että niiden tulee 30.4.2025 mennessä antaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kirkkoneuvostolle selvitys siitä, että myönnetty avustus on käytetty anottuun tarkoitukseen. Selvitykseen tulee sisältyä saajayhdistyksen tuloslaskelma, tase, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2024. Mikäli yhdistys aikoo anoa avustusta myös vuodeksi 2025, selvitykseen tulee liittää vuoden 2025 toimintasuunnitelma ja talousarvio.

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

 

179/02.03.00.01/2023

 

Yhteinen kirkkovaltuusto 19.06.2024 § 24

  

  

 

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso

 

Esitys Yhteinen kirkkovaltuusto päättää, että kuluvan vuoden talousarviossa olevasta 125 000 euron avustusmäärärahasta kirkollisiin tarkoituksiin jaetaan 96 200 euron suuruinen määräraha yhdistyksille esityslistan liitteenä olevan taulukon mukaisesti. Avustukset maksetaan kustannuspaikalta 1002900900. Jäljelle jäävä 28 800 euroa käytetään Operaatio Ruokakassin avustukseen myöhempänä ajankohtana.

Avustusten saajille esitetään ilmoitettavaksi, että niiden tulee 30.4.2025 mennessä antaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kirkkoneuvostolle selvitys siitä, että myönnetty avustus on käytetty anottuun tarkoitukseen. Selvitykseen tulee sisältyä saajayhdistyksen tuloslaskelma, tase, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2024. Mikäli yhdistys aikoo anoa avustusta myös vuodeksi 2025, selvitykseen tulee liittää vuoden 2025 toimintasuunnitelma ja talousarvio.

 

Käsittely Asiassa tehtiin ehdotus, jonka mukaan tulevaisuudessa olisi syytä julkaista esimerkiksi Lilja-lehdessä ilmoitus avustusten hakemisesta, sen määräajasta, keneltä saa lisätietoja ja hänen yhteystietonsa sekä kriteerit, millä edellytyksillä avusta saa.

 

Päätös Esityksen mukaan Käsittely-kohta huomioiden.