Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 91


 

Alueellisen keskusrekisterin hoitajan viran haettavaksi julistaminen

 

152/01.01.01.00/2024

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 11.06.2024 § 91

  

  

 

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso

 

Esittely Turun alueellisen keskusrekisterin hoitaja Hanne Hieta on irtisanoutunut virastaan 1.7.2024 alkaen. Hän on ollut vuoden alusta alkaen virkavapaalla hoitamassa yhtymään kuuluvan seurakunnan viransijaisuutta ja on ilmoittanut, ettei palaa virkaansa virkavapaan päättyessä 30.6.2024. Tästä syystä viran hoitoon on palkattu sijainen toukokuun alusta alkaen virkavapaan loppuun ja nyt sijaisuutta tullaan jatkamaan, kunnes virka saadaan täytettyä. 

 

 Turun alueelliseen keskusrekisteriin, julistetaan avoimeksi alueellisen keskusrekisterin hoitajan virka. Valtuutetaan alueellisen keskusrekisterin johtaja Hanna Lehto hoitamaan viran täyttöprosessi.

 

 Viran keskeiset vastuualueet ovat:

-          alueellisen keskusrekisterin, digipainon, seurakuntien varauspalvelun ja infopisteen lähiesihenkilön tehtävät

-          Yhteydenpito jäsenseurakuntiin ja seurakuntien papiston koulutus ja ohjaus toimitusten hallinnollisten asioiden hoidossa.

-          Alueellisen keskusrekisterin arkiston valvonta ja hoito

-          sihteerinä toiminen alueellisen keskusrekisterin yhteisjohtokunnassa, sekä erikseen nimetyissä työryhmissä

-          Toiminnanohjausjärjestelmä Primen sopimushallinta ja koulutusten koordinointi

 

 Virka tulee ottaa vastaan viimeistään 1.9.2024, mutta viranhoito toivotaan aloitettavan mahdollisuuksien mukaan jo aikaisemmin.

 

 Hakuilmoitus julkaistaan seuraavan sisältöisenä KirkkoRekryssä, Oikotiellä, Te-palvelujen sivuilla sekä seurakuntayhtymän kotisivuilla. Lisäksi ilmoitus julkaistaan suppeampana, rekrytointisivuille ohjaavana ilmoituksena Turun Sanomissa.

 

 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on haettavana

 

 ALUEELLISEN KESKUSREKISTERIN HOITAJAN VIRKA

 

 Turun alueellinen keskusrekisteri (AKR) palvelee Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kymmenen seurakunnan lisäksi 14 lähialueen seurakuntaa jäsenrekisterin ylläpitoon liittyvissä tehtävissä. Kirkkomme jäseniä alueella on 224 634.  AKR:n palveluksessa on Turussa 18 henkilöä, joista pääosa on sukuselvittäjiä.

 Viranhaltija toimii Turun alueellisen keskusrekisterin, seurakuntien varauspalvelun, digipainon, puhelinvaihteen ja infopisteen henkilöstön lähiesihenkilönä.

 

 Tehtävään kuuluu osallistuminen jäsenrekisterin hoitoon ja yhteydenpito jäsenseurakuntiin, sihteerin tehtäviä AKR:n yhteisjohtokunnassa ja muutamissa työryhmissä sekä AKR:n arkiston hoito. Virkatodistuksia pystytään antamaan kirjurin digi -järjestelmän kautta kaikkien Suomen toiminnassa olevien evankelis-luterilaisten seurakuntien alueelta. Keskusrekisterin yhteydessä toimii yhtymän seurakuntien varauspalvelu, jonka kalenteri-, henkilö- ja tilaresurssiohjelman hallinta ja koulutusten koordinointi kuuluu alueellisen keskusrekisterin hoitajalle. Varauspalvelussa ollaan monipuolistamassa sähköisen asioinnin mahdollisuuksia.

 

 Pätevyysvaatimuksena on teoreettinen koulutus tai tutkinto (esim. amk) tai vastaava teoreettinen osaaminen ja työkokemus. Arvostamme perehtyneisyyttä jäsenrekisterin (Kirjuri) sekä toiminnanohjausjärjestelmän (Prime) ylläpitoon ja tilastointityökalujen käyttöön.

 

 Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito. Tätä parempi kielitaito lasketaan hakijalle eduksi.

 

 Alueellisen keskusrekisterin hoitajan esihenkilönä toimii alueellisen keskusrekisterin johtaja. Virkapaikka on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä Eerikinkatu 3.

 

 Viran palkkaus määräytyy KirVesTes vaativuusryhmän 503/40 mukaan, jolloin viranhaltijalle maksettava peruspalkka on       2905,48 €/kk. Peruspalkan lisäksi maksetaan euromääräistä kokemuslisää, joka on (100–366 €) enintään 15 palvelusvuoden mukainen.

 

 Virkaan valittavan tulee ennen viran vastaanottamista esittää seurakuntayhtymän työterveyslääkärin allekirjoittama hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virkaan valittavan tulee olla konfirmoitu Suomen ev.lut. kirkon jäsen. Virkaan sovelletaan 6 kk:n koeaikaa.

 

 Virka tulee ottaa vastaan 1.9.2024 tai sopimuksen mukaan jo aiemmin.

 

 Virkaa haetaan 5.7.2024 mennessä sähköisesti osoitteessa http://kirkkorekry.fi -palvelussa. Tämän ensisijaisen hakutavan sijasta kirjallisen hakemuksen voi toimittaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän infopisteelle (ma-pe klo 9–14) viimeistään 5.7.2024 klo 14, PL 922, 20101 Turku.

 

 Lisätietoja antaa keskusrekisterin johtaja Hanna Lehto

 p.040 3417 262 hanna.lehto@evl.fi 19.-20.6.2024 klo 9-12.

 

 Asiakohta tarkastetaan kokouksessa.

 

Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto julistaa haettavaksi alueellisen keskusrekisterin hoitajan viran 5.7.2024 klo 14 mennessä. Valtuutetaan alueellisen keskusrekisterin johtaja Hanna Lehto hoitamaan viran täyttöprosessi.

 

Päätös Esityksen mukaan.