RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 101
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kahden kappelityöntekijän työsuhteen täyttölupa
193/01.01.01.00/2023
Yhteinen kirkkoneuvosto 11.06.2024 § 101
Esittelijä Kiinteistöjohtaja Kalle Luoma
Esittely Turun hautausmaan kappeleista on irtisanoutunut kevään 2024 aikana kaksi vakituista työntekijää. Toinen on työskennellyt siivooja-vahtimestarina ja jää eläkkeelle 1.9.2024 alkaen. Toinen henkilö on työskennellyt kiinteistötyöntekijänä työskennellen monipuolisesti erilaisissa kappelitehtävissä. Hän vaihtaa toisen työnantajan palvelukseen niin, että viimeinen työpäivä on 30.6.2024.
On tärkeää, että molempiin tehtäviin saadaan uudet työntekijät. Hautaustoimen palveluiden kysyntä on jatkuvasti kasvussa väestön ikääntyessä. Kirkkohallituksen julkaisemien ennusteiden mukaan kuolemien vuosittainen määrä kasvaa Suomessa 2040-luvun puoliväliin asti. Varsinais-Suomessa kasvu tulee olemaan noin 20 % vuoteen 2021 verrattuna. Lisäksi Turussa ja Kaarinassa kuolemien määrää tulee lisäämään kaupunkien väestön kasvu. Kasvavat vainajamäärät merkitsevät lisääntyviä siunaus- ja hautausmääriä kappeleissa ja hautausmailla sekä tuhkausten määrän kasvua Turun krematoriossa. Kasvun vaikutus painottuu erityisesti Turun hautausmaalle, sillä esim. vuonna 2023 yhtymän alueella siunatuista vainajista noin 77 % siunattiin Turun hautausmaan kappeleissa ja yhtymän hautausmaille haudatuista vainajista noin 70 % haudattiin Turun hautausmaalle.
Viime vuosina uudet työntekijät kappeleihin on palkattu tehtävänimikkeellä kappelityöntekijä. On tarkoituksenmukaista, että myös nyt vapautuviin tehtäviin haetaan henkilöitä tällä samalla tehtävänimikkeellä.
Hautaustoimipalvelut on laatinut alla olevan hakuilmoituksen työsuhteiden täyttöä varten. Hakuilmoitus julkaistaan 16.8.2024 KirkkoRekryn, Oikotien, TE-palveluiden ja seurakuntayhtymän verkkosivuilla.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautaustoimipalvelut huolehtii seurakuntayhtymän yhdeksästä hautausmaasta, hautaustoiminnasta niissä sekä Varsinais-Suomen ainoasta krematoriosta.
Haemme joukkoomme vakituiseen työsuhteeseen
KAHTA KAPPELITYÖNTEKIJÄÄ
He toimivat jäsenenä yhdentoista työntekijän tiimissä, joka huolehtii kappelitöistä Ylösnousemuskappelissa ja Pyhän Ristin kappelissa, sekä vainajien tuhkauksista Pyhän Ristin kappelin yhteydessä toimivassa krematoriossa.
Kappeleissa siunataan vuosittain yhteensä noin 1500 vainajaa. Pyhän Ristin kappelin krematoriossa tuhkataan vuosittain noin 3000 vainajaa.
Tiimin tyypillisiä työtehtäviä ovat:
- Vainajien vastaanotto kylmätiloihin
- Kappelin valmistelu siunaustilaisuuksiin
- Omaisten palvelu siunaustilaisuuksissa, uurnan noudoissa ja -laskuissa
- Siivoustyöt kappeleissa
- Vainajan saatto hautaan
- Vainajien tuhkaus
- Hautojen kaivun valmistelevat työt haudalla ja uurnahaudan kaivut ja peitot
- Muut esimiehen määräämät tehtävät
Toinen tehtävistä (tehtävä A) painottuu enemmän siivoustöihin ja toinen tehtävistä (tehtävä B) enemmän muihin kappelitöihin. Tehtävä A ei sisällä tuhkaustöitä.
Tehtäviin valittavilla henkilöllä edellytetään olevan valmiudet ja kiinnostus osallistua kaikkiin em. tehtäviin. Tehtävissä tarvitaan hyviä tiimityötaitoja ja taitoa kohdata sureva omainen. Kokemus asiakaspalvelutehtävistä sekä suntiokoulutus tai vastaava lasketaan eduksi.
Viikkotyöaika on 38 h 15 min. Työviikko ajoittuu yleensä tiistaista lauantaihin, jolloin sunnuntai ja maanantai ovat vapaapäiviä.
Tehtävien palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 402 mukaan, jolloin työntekijälle maksettava peruspalkka on 2.251,70 €/kk. Peruspalkan lisäksi maksetaan kokemuslisää, joka perustuu aiempaan työkokemukseen. Seurakuntayhtymässä on käytössä suorituslisäjärjestelmä.
Tehtävät tulee ottaa vastaan 1.11.2024 tai sopimuksen mukaan.
Työsuhteeisiin valittavien tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää seurakuntayhtymän työterveyslääkärin antama hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävän täytössä sovelletaan 6 kk:n koeaikaa.
Tehtäviä haetaan sähköisesti ilmoituksessa olevalla linkillä viimeistään 16.9.2024. Hakemuksessa tulee ilmoittaa, kumpaa tehtävistä A tai B hakee, vai hakeeko molempia. Tämän ensisijaisen hakutavan sijasta kirjallisen hakemuksen voi toimittaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän katutasossa olevaan palvelupisteeseen (ma-pe klo 09.00-14.00) viimeistään 16.9.2024.
Lisätietoja antavat ylivahtimestari Kari Rantala, puh. 040 341 7532 kari.rantala@evl.fi ja hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri, puh. 040 341 7512, pekka.sorri@evl.fi.
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää myöntää täyttöluvan kahden kappelityöntekijän työsuhteisiin.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |