RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2025 kirkollisveroprosentin määrääminen
238/02.01.01.00/2020
Yhteinen kirkkoneuvosto 16.05.2024 § 67
Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso
Esittely Kirkkolain 6 luvun 2 §:n mukaan kirkkovaltuusto päättää tuloveroprosentista 0,05 prosenttiyksikön tarkkuudella. Verotusmenettelystä annetun lain 11 luvun 91 a §:n mukaan tuloveroprosentin suuruus tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.
Seurakuntayhtymän talouden perusta on veroprosentti ja sen perusteella kertyvä kirkollisvero, joten siitä päättäminen on keskeinen osa talousarvion hyväksymistä sekä toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelua. Yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee talousarviota ensimmäisen kerran 19.9.2024 ja nyt tehtävän päätöksen perusteella talousarvioon valmistellaan kirkollisverotulot. Yhteinen kirkkovaltuusto tekee päätöksen vuoden 2025 tuloveroprosentista seuraavassa kokouksessaan lokakuussa.
Vuoden 2018 alusta kirkollisveroprosenttia nostettiin 0,25
prosenttiyksiköllä 1 %:sta 1,25 %:iin, ja se on ollut sama myös
vuosina 2019–2022.
Vuoden 2023 soteuudistuksen myötä verotus muuttui. Uudistuksen vaikutus kirkollisveron kertymään tuli olla neutraali ja veropohjaan kohdistuvat muutokset, lähinnä kirkollisveroon kohdentuvien vähennysten pieneneminen, aiheuttivat paineen alentaa kirkollisveroprosenttia. Valtiovarainministeriö laati seurakuntatalouskohtaisen laskelman, jonka mukaan kirkollisveron alentamistarve oli koko kirkon tasolla noin 0,08 prosenttiyksikköä, seurakuntatalouskohtainen alentamistarve vaihteli seurakunnittain johtuen erilaisista veropohjista. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän alentamistarve laskelman mukaan oli 0,05 prosenttiyksikköä.
Vuosille 2023 ja 2024 kirkollisveroprosentiksi vahvistettiin 1,20. Vuodelle 2025 kirkollisveroprosentin esitetään pysyvän samana 1,20 prosentissa.
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se vahvistaa Turussa ja Kaarinassa noudatettavaksi kirkollisveroprosentiksi 1,20 prosenttia vuodelle 2025.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |