Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 80


 

Hoitamattomien hautojen kuulutusmenettelyn käynnistäminen

 

243/05.03.00/2021

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 16.05.2024 § 80

  

  

 

Esittelijä Kiinteistöjohtaja Kalle Luoma

 

Esittely Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli kokouksessaan 26.3.2024 hoitamattomien hautojen kuulutusmenettelyn käynnistämistä. Esittely ja päätös kuuluivat seuraavasti:

 

  Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on aina pyritty hoitamaan hautausmaat hyvin. Nykyisin noin puolet hautausmaidemme noin 56 000 haudasta on seurakuntayhtymän hoidossa joko hoitosopimuksin, hautatyyppiin kuuluvana palveluna tai haudat ovat palautuneet seurakuntayhtymälle ja ne on säästetty museohautoina. Noin puolessa hautojen kokonaismäärästä hoidosta vastaavat omaiset. Näistä jää vuosittain hoitamatta noin 7 %, eli noin 4000 hautaa. Hoitamattomat haudat voivat aiheuttaa alueelle epäsiistin yleisilmeen ja alentaa hautausmaan viihtyisyyttä erityisesti siellä, missä niitä on samalla alueella runsaasti.

 

  Kiinteistöjohtokunta on kokouksissaan 25.11.2020 ja 19.5.2021 käsitellyt tehtyä suunnitelmaa hoitamattomien hautojen selvittämisestä ja kuulutusmenettelyn käynnistämisestä.

 

  Hautaustoimipalvelut on ehtinyt toteuttaa hyväksyttyä suunnitelmaa vain osittain. Työhön on ollut käytettävissä vain yksi työntekijä, joka on tehnyt hautojen hoitamatta jättämisen seurantaa loppukesäisin oman varsinaisen työnsä ohella. Turun hautausmaan valtavasta hautamäärästä ehdittiin kesien 2021–2023 aikana kartoittaa ja hoidonaloituskehotuksia jakaa noin 70 %:lle hoitamattomista haudoista. Ns. vanhan hautausmaan haudat ovat yhä tarkastamatta.

 

  Kesälle 2024 ollaan hautaustoimipalveluihin palkkaamassa osaavaa henkilöä, joka tulee tekemään hautojen hoitamattomuuden seurantatyötä päätyönään heinäkuusta syyskuun loppuun. Tämän takia on mahdollista käynnistää hautojen kuulutusmenettely syksyllä 2024 kaikilla muilla hautausmailla paitsi Turun hautausmaalla, jossa menettely voidaan käynnistää vuonna 2025. Turun hautausmaalla ja Kärsämäen tunnustuksettomalla hautausmaalla tullaan vuonna 2024 tekemään ohjaavaa hautausmaiden hoidon seurantaa ja hoitamattomille haudoille laitetaan kyltti, jossa kehotetaan omaisia aloittamaan haudan hoito ilman suoraa hautaoikeuden menettämisen uhkaa.

 

  Hoitamattomille haudoille laitetaan tarkastuksen yhteydessä kuulutuksesta kertova tiedoksianto, jossa on teksti:  

 

  haudan nro_____________________ 

 

  KUULUTUS  Koska tämän haudan hoito on olennaisesti laiminlyöty, velvoitetaan hautaoikeuden haltija kunnostamaan ja ottamaan hoitoon hauta 31.8.2025 mennessä. Jos tätä ei tehdä, oikeus hautaan julistetaan menetetyksi (kirkkolaki 3 luku, 33§).  Mikäli haudan haltija tai joku toinen, jolle haudan hoidolla on merkitystä, haluaa vastata tämän haudan hoidosta, kehotetaan häntä ottamaan yhteyttä mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 31.8.2025 mennessä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautatoimistoon Eerikinkatu 3A, p. 040-341 7010.

 

   _________ . _________ .  ____________________ 

 

  Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

  Yhteinen kirkkoneuvosto

 

  Lisäksi molempina vuosina julkaistaan ko. vuonna kuulutetuista haudoista kaikki kuulutetut haudat käsittävä tiedoksianto Aamuset-sanomalehdessä. Siinä luetellaan kaikkien kuulutettujen hautojen hautatunnus ja kerrotaan vastaavat asiat, kuin haudalle asennetussa tiedoksiannossa. 

 

  Yhteinen kirkkoneuvosto tekee kummankin kuulutuskierroksen kohdalla erikseen, vuoden määräajan jälkeen, päätöksen hautaoikeuden menettämisestä. Päätös koskee niitä hautoja, joissa omainen tai joku muu, joka haluaa vastata haudan hoidosta, ei ole määräajan kuluessa ottanut yhteyttä annettuun yhteydenottotahoon ja haudan hoitoa ei ole aloitettu.

 

  Katariinan, Maarian, Kärsämäen, Kakskerran, Kuusiston, Paattisten ja Piikkiön hautausmailla sekä Maarian kirkkomaalla kuulutusmenettely käynnistetään kesällä 2024. Menettelyssä tarkastetaan loppukesän 2024 aikana kaikki näiden hautausmaiden haudat.

 

  Turun hautausmaalla vastaava kuulutusmenettely aloitetaan kesällä 2025. Tällöin tarkastetaan loppukesän 2025 aikana kaikki hautausmaan haudat. 

 

 

 Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää, että Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautausmailla aloitetaan hoitamattomien hautojen kuulutusmenettely. Menettely toteutetaan kirkkolain ja hautaustoimilain säädösten mukaisesti.

 

Yhteinen kirkkoneuvosto tekee kummankin kuulutuskierroksen kohdalla erikseen, vuoden määräajan jälkeen, päätöksen hautaoikeuden menettämisestä. Päätös koskee niitä hautoja, joissa omainen tai joku muu, joka haluaa vastata haudan hoidosta ei ole määräajan kuluessa ottanut yhteyttä annettuun yhteydenottotahoon ja haudan hoitoa ei ole aloitettu.

 

 Päätös Asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

 

 

 Hautaustoimipalvelut on jatkanut hautojen kuulutusprosessin valmistelua. Kesälle ja syksylle 2024 on saatu järjestymään kuulutuskierroksen toteuttamiseen soveltuvaa henkilökuntaa niin, että kuulutusmenettely voidaan käynnistää seurakuntayhtymän kaikilla hautausmalla vuonna 2024.

 Heinäkuun puolivälin ja syyskuun puolivälin välisenä aikana kaikki yhtymän hautausmaat kierretään läpi ja hoitamatta jääneet haudat kirjataan ylös, valokuvataan ja niille asennetaan kuulutuskyltti.

 

 Hoitamattomille haudoille laitettavan kuulutuskyltin tekstiä on kehitetty Kirkon Sakasti-nettisivujen intranetissä olevaa hautojen kunnostuskehotus -mallitekstiä mukaillen seuraavasti:

 

 Haudan hautatunnus  ______________________ KUULUTUS

 

 Tämä hauta on seurakuntayhtymän _______.______.____________ tekemässä katselmuksessa todettu hoitamattomaksi. Hautaoikeuden haltijan tulee kunnostaa hauta 30.9.2025 mennessä tai hän menettää hautaoikeuden (kirkkolaki 625/2023, 3. luku, 33 §, 3. mom).

 Haudan voi ottaa hoitaakseen myös muu henkilö, jolle haudalla on merkitystä. Hoidon voi myös tilata seurakuntayhtymältä.

 Ole hyvä ja kysy lisätietoja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautatoimistosta, p. 040 341 7010 (arkisin klo 9-14) tai turku.hautatoimi@evl.fi

 

 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto

 

 Kyltin toisella puolella on sama teksti ruotsiksi.

 

 Lisäksi julkaistaan Turun Sanomissa ja Aamuset -lehdessä seuraava ilmoitus:

 

 KUULUTUS HOITAMATTOMISTA HAUDOISTA

 

 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän tekemissä hautausmaiden katselmuksissa on todettu hoitamatta jääneitä hautoja. Hautausmailla nämä haudat on merkitty kuulutuskylteillä. Kuulutettujen hautojen hautatunnuksista on nähtävänä luettelo seurakuntayhtymän verkkosivuilta osoitteessa www.turunseurakunnat.fi/XXXXX.

 Läheisesi haudan hautatunnuksen voit tarkistaa osoitteessa www.hautakartta.fi/turunseurakunnat.

 

 Hautaoikeuden haltija on velvoitettu kunnostamaan kuulutetun haudan 30.9.2025 mennessä, jotta haudan hautaoikeutta ei menetä (kirkkolaki 652/2023, 3. luku, 33 §, 3. mom).

 Lisätietoja ja neuvoja saa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautatoimistosta, p. 040 341 7010 (arkisin klo 9-14) tai sähköpostilla turku.hautatoimi@evl.fi 

 

 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto

 

 Toinen tarkastuskierros haudoille tehdään loppukesällä - alkusyksyllä 2025, jolloin tarkastetaan vain vuoden 2024 tarkastuskierroksella hoitamattomaksi todetut haudat. Niiden hautojen hautaoikeuden menettäminen, jotka on todettu jääneen hoitamatta molempina vuosina 2024 ja 2025, tuodaan päätettäväksi yhteiselle kirkkoneuvostolle syksyllä 2025

 

Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää, että Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautausmailla aloitetaan hoitamattomien hautojen kuulutusmenettely kesällä 2024. Menettely toteutetaan kirkkolain ja hautaustoimilain säädösten mukaisesti.

 

Käsitely Esittelijä muutti kuulutuksen sisältöä.

 

Päätös Esityksen mukaan Käsittely-kohta huomioiden.