RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 77
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hautausmaapuutarhurin työsuhteen täyttölupa
193/01.01.01.00/2023
Yhteinen kirkkoneuvosto 16.05.2024 § 77
Esittelijä Kiinteistöjohtaja Kalle Luoma
Esittely Hautaustoimen osasto 3 vastaa kone-, huolto- ja kuljetuspalveluiden ohella Kakskerran ja Kuusiston hautausmaan ylläpidosta ja viheralan ammattitöistä yhtymän kiinteistöpihoilla. Viimeksi mainituissa työskentelee kaksi vakituista kiinteistötyöntekijää. Näistä toinen on irtisanoutunut 1.8.2024 tapahtuvan eläkkeelle siirtymisen takia. Nykyisen hyvän palvelutason säilyttämisen kannalta on välttämätöntä, että vapautuva työsuhde täytetään. Tehtävän nimike vaihdetaan samalla tehtävän sisältöä paremmin kuvaavaksi hautausmaapuutarhuriksi. Tehtävän palkkaus säilyy ennallaan.
Kiinteistö- ja hautaustoimipalvelut on laatinut yhteisen hakuilmoituksen tästä ja toisesta vapautuneesta hautausmaapuutarhurin työsuhteesta, jonka haettavaksi laittamisesta YKN:n teki päätöksen 15.2.2024.
Tämä haku on jätetty odottamaan, jotta se voidaan järjestää yhdessä nyt täyttölupaa haettavan työsuhteen täytön kanssa. Tällöin voidaan molempiin tehtäviin valita henkilöt yhden ja saman haun kautta.
Hakuilmoitus julkaistaan 1.8.2024 KirkkoRekryn, Oikotien, Työmarkkinatorin ja seurakuntayhtymän verkkosivuilla sekä Facebookissa @ViherREKRY.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautaustoimipalvelut huolehtii seurakuntayhtymän yhdeksästä hautausmaasta, hautaustoiminnasta niissä sekä Varsinais-Suomen ainoasta krematoriosta.
Haemme joukkoomme vakituiseen työsuhteeseen
KAHTA HAUTAUSMAAPUUTARHURIA
Tehtäviin kuuluvat erilaiset hautausmaiden ja kiinteistöpihojen ylläpito- ja viherrakennustyöt. Työhön voi kuulua myös hautausmaiden erikoistöitä, kuten uurnahautojen kaivua, hautojen kunnostusta hautauksen jälkeen sekä hautakivien oikaisutyötä.
Edellytämme hakijalta vähintään vuoden työkokemusta viheralan tehtävissä sekä puutarha-alan perustutkintoa tai muuta vastaavat tiedot ja taidot antavaa tutkintoa. Arvostamme monipuolista viheralan osaamista, koneiden käyttökokemusta, yhteistyö- ja asiakaspalvelutaitoja.
Toisen tehtävän pääasiallisena sijaintipaikkana on Turun hautausmaan osasto 2. Toisessa tehtävässä on varauduttava liikkumaan seurakuntayhtymän eri kohteissa.
Tehtävien palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 402 mukaan, jolloin työntekijälle maksettava peruspalkka on 2.251,70 €/kk. Peruspalkan lisäksi maksetaan kokemuslisää, joka perustuu aiempaan työkokemukseen. Seurakuntayhtymässä on käytössä suorituslisäjärjestelmä.
Tehtävät tulee ottaa vastaan 1.10.2024 tai sopimuksen mukaan.
Työsuhteeseen valittavan tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää seurakuntayhtymän työterveyslääkärin antama hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävän täytössä sovelletaan 6 kk:n koeaikaa.
Työpaikkaa haetaan sähköisesti ilmoituksessa olevalla linkillä viimeistään 19.8.2024. Tämän ensisijaisen hakutavan sijasta kirjallisen hakemuksen voi toimittaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän katutasossa olevaan palvelupisteeseen (ma-pe klo 09.00-14.00) viimeistään 19.8.2024.
Lisätietoja antavat työnjohtaja Maria Santavuori 040 341 7534, maria.santavuori@evl.fi , työnjohtaja Seppo Karjalainen, puh. 040 341 7522, seppo.karjalainen@evl.fi ja hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri, puh. 040 341 7512, pekka.sorri@evl.fi.
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää myöntää täyttöluvan hautausmaapuutarhurin työsuhteeseen.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |