RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Paattisten seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.04.2024/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
ARKISTON PÄÄTTÄMINEN
110/07.01.00.02/2024
Paattisten seurakunnan seurakuntaneuvosto 09.04.2024 § 23
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Uusi kirkkolaki tuli voimaan 1.7.2023 Se toi muutoksia arkistotoimen järjestämiseen. Merkittävimmät muutokset ovat, että kirkon viranomaisen arkistotoimeen sovelletaan arkistolakia (831/1994). Sen mukaan seurakuntayhtymä ja siihen kuuluvat seurakunnat ovat yksi arkistonmuodostaja. Aiemmin seurakuntayhtymä oli yksi arkistonmuodostaja ja kukin seurakunta oli omansa. Seurakuntien arkistoista vastasi kyseisen seurakunnan kirkkoherra ja seurakuntayhtymällä oli oma arkisto. Nyt näiden yhdentoista arkistonmuodostajan sijaan on yksi (Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä), joka kattaa sekä seurakuntayhtymän että seurakunnat. Tälle arkistonmuodostajalle on laadittu sen arkistotointa ohjaava uusi arkistonmuodostussuunnitelma ja yhteinen arkistosääntö.
Määräajan säilytettävästä paperimuodossa olevasta aineistosta
seurakunnat huolehtivat edelleen itse. Pysyvästi säilytettävät
asiakirjat toimitetaan arkistoitaviksi seurakuntayhtymän
päätearkistoon, joka sijaitsee toimitalon kellarikerroksessa.
Sähköisessä muodossa oleva aineisto siirretään aktiivisen
käyttövaiheen päätyttyä sähköiseen arkistoon.
Seurakunnat vastaavat ennen 1.7.2023 laadittujen ja
vastaanotettujen asiakirjojensa arkistoinnista oman
arkistonmuodostussuunnitelmansa mukaisesti. Vielä arkistoimaton
aineisto seulotaan ja järjestetään, minkä jälkeen vanhat arkistot tulee
päättää. Pysyvästi säilytettävä aineisto sijoitetaan keskusrekisterin
arkistossa sijaitsevaan seurakuntien käyttöön varattuun tilaan.
Määräajan säilytettävä aineisto hävitetään säilytysajan päätyttyä.
Kirkonkirjojen arkistoinnissa noudatetaan päivitettyä Turun ja
Kaarinan seurakuntien keskusrekisterin
arkistonmuodostussuunnitelmaa, mikä myös todetaan
seurakuntayhtymän arkistonmuodostussuunnitelmassa. Arkistonmuodostussuunnitelma tuodaan yhteisen kirkkoneuvoston hyväksyttäväksi, kun siihen tehdään merkittäviä muutoksia.
Kunkin seurakunnan tulee päättää omat arkistonsa (ennen 1.7.2023 muodostunut aineisto). Aineisto seulotaan, järjestetään, luetteloidaan ja siirretään säilytettäväksi seurakunnan käytössä olevaan arkistotilaan.
Esitys Seurakuntaneuvosto merkitsee tiedoksi Yhteisen kirkkoneuvoston 18.1.2024 tekemän päätöksen Arkistosäännön ja arkistonmuodostussuunnitelman hyväksyminen ja päättää Paattisten seurakunnan oman arkiston päivään 30.6.2023.
Päätös Seurakuntaneuvosto merkitsi tiedoksi Yhteisen kirkkoneuvoston 18.1.2024 tekemän päätöksen Arkistosäännön ja arkistonmuodostussuunnitelman hyväksyminen ja päätti Paattisten seurakunnan oman arkiston päivään 30.6.2023.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |