Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 18.04.2024/Pykälä 53


 

Kirkon keskusteluavun toiminnanjohtajan sivutoimilupa

 

184/01.01.03.02/2022

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 18.04.2024 § 53

  

  

 

Esittelijä Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Aulikki Mäkinen

 

Esittely Yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön yksikössä työskentelevä kirkon keskusteluavun toiminnanjohtaja Riitta Räsänen on lähettänyt kirkkoneuvostolle liitteenä olevan 25.3.2024 päivätyn sivutoimilupahakemuksen hoiva-avustajan lyhyisiin sijaisuuksiin.


Evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijasta annetun lain (653/2023) 4 luvun 27 §:n 1 momentin mukaan sivutoimella tarkoitetaan virkasuhdetta, palkattua työtä ja pysyväisluonteista tehtävää, josta viranhaltijalla on oikeus kieltäytyä, sekä ammatin, elinkeinon ja liikkeen harjoittamista. Viranhaltija ei saa ottaa vastaan eikä pitää sellaista sivutointa, joka edellyttää työajan käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien hoitamiseen, ellei työnantaja hakemuksesta myönnä siihen lupaa. Sivutoimilupa vaaditaan myös päätoimiselta viranhaltijalta, jolla ei ole kiinteää työaikaa.

Sivutoimesta päättää työnantaja. Edellä mainitun lain 27 §:n 2  momentin mukaan sivutoimilupa voidaan myöntää määräajaksi tai muutoin rajoitettuna. Harkittaessa sivutoimiluvan myöntämistä on otettava huomioon, että viranhaltija ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista. Sivutoimena ei saa harjoittaa sellaista toimintaa, joka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Pykälän 4 momentin mukaan Työnantaja voi peruuttaa sivutoimiluvan 2 momentissa tarkoitetulla perusteella.

 

Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijasta annetun lain 4 luvun 27 §:n nojalla myöntää kirkon keskusteluavun toiminnanjohtaja Riitta Räsäselle sivutoimiluvan vuoden 2024 loppuun saakka hoiva-avustajan lyhyisiin sijaisuuksiin.

 

Päätös Esityksen mukaan.