RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 04.09.2024/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kummivaltuutetun valinta Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän Nuorten hallitukseen
119/00.06.00.02/2022
Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto 04.09.2024 § 42
Esittelijä kirkkoherra Pauliina Uhinki-Suominen
Esittely Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä toimii nuorten vaikuttajaryhmä Nuorten hallitus. Se perustettiin yhteisen kirkkoneuvoston päätöksellä 17.6.2021 § 203.
Turun ja Kaarinen seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto on esittänyt päätöksessään 17.6.2021 § 203, että jokainen seurakuntaneuvosto nimeää kummivaltuutetun Nuorten hallitukseen:
"Lisäksi yhteinen kirkkoneuvosto esittää seurakuntaneuvostoille, että jokaisen seurakuntaneuvoston olisi hyvä valita keskuudestaan yksi nuorten vaikuttajaryhmäkummi. Valittu henkilö sitoutuisi kertomaan nuorille ajatuksiaan seurakunnan päätöksenteosta ja saisi oikeuden osallistua puheoikeudella nuorten vaikuttajaryhmän kokouksiin".
Kummivaltuutettu on seurakuntaneuvoston edustaja, jonka tehtävänä on olla aktiivisesti yhteydessä Nuorten hallitukseen, kysellä nuorten ajatuksia ja mielipiteitä ja tuoda niitä esille seurakuntaneuvostossa sekä pitää nuoret ajan tasalla seurakunnan tilanteesta. Toiveena on, että kummivaltuutettu osallistuu Nuorten hallituksen kokouksiin. Tehtävästä ei maksata korvausta.
Tehtävä ei vaadi erityistä tietämystä vaan tärkeintä on, että nimetty henkilö on aidosti kiinnostunut nuorten asioista ja nuorten aseman parantamisesta seurakunnan päätöksenteossa.
Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan 17.5.2023 § 35 nimetä Sari Lähteenmäen edustajakseen Nuorten hallitukseen. Sari Lähteenmäen luottamustoimi Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvostossa lakkasi 6.5.2024 lukien, joten on tarpeen nimetä uusi kummivaltuutettu.
Lapsivaikutusten arviointi: Asiakohdalla on kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia. Kummivaltuutetun myötä yhteydenpito nuorten hallitukseen paranee ja päätöksentekijät saavat lisätietoa päätösten vaikutuksista.
Esitys Seurakuntaneuvosto nimeää keskuudestaan kummivaltuutetun, joka toimii Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvoston yhteyshenkilönä Nuorten hallituksessa vaalikauden loppuun asti.
Päätös Seurakuntaneuvosto nimesi kummivaltuutetuksi Miika Silvennoisen. Hän toimii Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvoston yhteyshenkilönä Nuorten hallituksessa vaalikauden loppuun asti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |