RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.02.2024/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kolehtisuunnitelman täydentäminen
458/02.03.06/2021
Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto 14.02.2024 § 13
Esittelijä kirkkoherra Pauliina Uhinki-Suominen
Esittely Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto käsitteli vuoden 2024 kolehtisuunnitelmaa ensimmäisen kerran kokouksessaan 7.12.2023 § 80. Kolehtisuunnitelma hyväksyttiin tuolloin 1.4.2024 saakka. Suunnitelmaa päätettiin tarkastella uudelleen loppuvuoden osalta seurakuntaneuvoston kokouksessa helmikuussa 2024.
Päivitetyssä kolehtisuunnitelmassa ulkoasua on yksinkertaistettu ja kolehtikohteisiin on tehty seuraavat muutokset:
- Loppiaiseen 6.1. lisättiin kolehtikohteeksi Suomen Gideonien työn tukeminen.
- Kaksi Henrikinseurakunnan pois jäänyttä nimikkolähetyskohdetta (Heinosten pariskunnan medialähetystyö Kyproksella ja Pakistanin lasten koulutus) on korvattu 10.3. kolehdilla Turun Valkonauha ry:n päiväkeskuksen toiminnan tukemiseksi, ja kolehdeilla 28.7. sekä 10.11. Viron Tartton Maarjan ystävyysseurakunnalle.
Liitteenä olevassa vuoden 2024 kolehtisuunnitelmassa erilaiset kolehtityypit on merkitty seuraavasti:
- Päivämäärään sidotut, kirkkohallituksen tai hiippakunnan määräämät kolehtikohteet päivämäärineen on lihavoitu. Niitä ei ole mahdollista vaihtaa, mutta niitä voi siirtää. Siirtoja saa tehdä vuoden aikana enintään kolme.
- Kursivoidulla fontilla merkittyjä kolehtikohteita voi vapaasti vaihtaa tai siirtää.
Lapsivaikutusten arviointi: Asiakohdalla on kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia.
Pappien työnjaon mukaisesti suunnitelman on laatinut seurakuntapastori Peter Eriksson.
Esitys Seurakuntaneuvosto hyväksyy kolehtisuunnitelman ajalle 2.4.-31.12.2024.
Käsittely Seurakuntaneuvoston jäsen Seppo Niemi ehdotti että 25.8. kolehtia ei kerätä Kansanlähetykselle. Suoritettiin äänestys, jossa pohjaehdotus oli jaa ja vastaehdotus ei. Äänestystulos 7 ei -ääntä, 5 jaa -ääntä, 1 tyhjä.
Kannatettiin ehdotusta kerätä kolehti Kansan Raamattuseuralle.
Päätös Päätettiin kerätä 25.8. kolehti Kansan raamattuseuralle. Muilta osin hyväksyttiin kolehtisuunnitelma.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |