RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.05.2024/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jumalanpalvelusten kausisuunnitelma toukokuusta 2024 huhtikuuhun 2025 sekä jumalanpalveluspaikkamuutokset
248/04.02.00/2021
Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto 15.05.2024 § 52
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Jumalanpalvelusten kausisuunnitelman on laadittu toukokuun 2024 alusta huhtikuun loppuun 2025 asti. Työntekijöiden työ- ja vapaapäivät sekä jumalanpalvelusvuorot suunnitellaan toukokuun aikana marraskuusta 2024 huhtikuun 2025 loppuun asti.
Jumalanpalvelusten kausisuunnitelma on pohja, johon vuoden mittaan tulee muutoksia, kun toiminta tarkentuu ja yhteistyökumppaneita sovitaan.
Jumalanpalvelukset ovat pääsääntöisesti messuja. Messut ovat joka sunnuntai Pyhän Katariinan kirkossa klo 10 ja Varissuon kirkossa klo 12. Hannunniitun seurakuntakeskuksessa messua vietetään noin kerran kuukaudessa sunnuntaisin klo 12. Nuorten aikuisten Polun messuja sekä hiljaisuuden messuja vietetään noin kerran kuukaudessa. Lasten kirkkoja on 2-3 kaudessa. Kansainvälisiä messuja on noin 4-5 vuodessa.
Seurakuntien yhteinen Suvivirsikirkko järjestetään Tuomiokirkkotorilla su 26.5. Silloin ei ole messua Katariinan ja Varissuon kirkoissa.
Juhannuspäivänä 22.6. sanajumalanpalvelusta vietetään vain Pyhän Katariinan kirkossa ja silloin järjestetään kirkkobussikuljetus Varissuolta.Sunnuntaina 23.6. on hiljaisempi kirkkopyhä ja silloin messua vietetään vain Varissuon kirkolla.
Piispantarkastukseen liittyvä piispanmessu järjestetään 22.9. Pyhän Katariinan kirkossa. Silloin on kirkkobussikuljetus Varissuon kirkolta.
Pyhäinpäivänä la 2.11. messua vietetään vain Pyhän Katariinan kirkossa ja silloin järjestetään kirkkobussikuljetus Varissuolta.
Itsenäisyyspäivänä 6.12. vietetään itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelusta vain Pyhän Katariinan kirkossa ja silloin järjestetään kirkkobussikuljetus Varissuolta.
Uudenvuoden päivänä 1.1. järjestetään yhteistyössä jumalanpalvelus Maarian kirkossa. Silloin ei ole messua Pyhän Katariinan kirkossa, eikä Varissuon kirkossa.
Loppiaisena 6.1. vietetään perinteista vapaaehtoisten kiitosjuhlaa messun jälkeen Varissuon kirkolla, eikä silloin messua vietetä Pyhän Katariinan kirkossa.
Toisena pääsiäispäivänä 21.4. messua vietetään vain Hannunnitun seurakuntatalolla. Silloin on Hannunniitun pääsiäisjuhla.
Varissuon kirkossa on kirkkokahvit aina messun jälkeen, lukuunottamatta kesätaukoa kesäkuu-heinäkuu. Pyhän Katariinan kirkossa kirkkokahvit on pystykahveina kirkkosalissa noin yhdestä kahteen kertaan kuukaudessa. Hannunniitun messujen jälkeen vietetään aina kirkkokahveja.
Adventinaikana Varissuon kirkossa sekä Pyhän Katariinan kirkossa on glögi- ja piparitarjoilu.
Lisäksi jumalanpalvelussuunnitelma voi vielä täydentyä esimerkiksi lähetystyön pyhien ja vierailevien saarnaajien osalta.
Jumalanpalvelussuunnitelman valmistelu on erityisesti jumalanpalvelusten työalavastaava kappalainen Johanna Viirroksen vastuulla. Jumalanpalvelussuunnitelmaa työstetään kuitenkin yhdessä kirkkoherran, muun papiston, kanttoreiden, diakonian, kasvatuksen työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Jumalanpalvelusten toteutuspaikoissa on huomioitu alueellinen tasapuolisuus ja sesonkivaihtelut.
Jumalanpalvelusten kausisuunnitelma (toukokuusta 2024 marraskuuhun 2025) on esityslistan mukana.
Lava Tässä pykälässä käsitellyllä asialla on kirkkojärjestyksen 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia. Katariinanseurakunnan jumalanpalveluselämä on suunniteltu myös lapset ja nuoret huomioon ottaen.
Esitys 1. Jumalanpalvelusten kausisuunnitelma annetaan tiedoksi seurakuntaneuvostolle. Ei muutoksenhakuoikeutta.
2. Seurakuntaneuvosto tekee päätöksen jumalanpalvelusten paikoista. Seurakuntaneuvosto päättää, missä seurakunnan kirkoissa tai muissa tiloissa jumalanpalvelus kulloinkin pidetään. Kirkkojärjestys 3. luku 2 §. Muutoksenhakuoikeus oikaisuvaatimuksin.
Päätös Esityksen mukaan.
Jakelu Työntekijät, mukaanluettuna vahtimestarit ja suntiot
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |