Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 20.03.2024/Pykälä 23


 

Perhetyöntekijän työn jatkaminen

 

36/01.01.01.00/2022

 

Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto 20.03.2024 § 23

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Kasvatusasiankeskuksen kasvatustyön johtaja Katja Vanhatalo on järjestänyt lastenohjaajien työt siten, että seurakuntien on mahdollista ostaa kasvatusasiankeskukselta lastenohjaajan viikkotyötunteja seurakunnan perhetyötä varten. Katariinanseurakunnan perhetyöntekijänä on toiminut jo vuosien ajan lastenohjaaja Jaana Heinonen. Heinonen toimii myös lastenohjaajien seurakuntayhdyshenkilönä. Siihen työhön kasvatus-asiankeskus osoittaa hänelle 4 tuntia / viikko.

 

Yhteisen kasvatusasiain johtokunta käsittelee Jaana Heinosen työn järjestämistä kevään kokouksessaan. Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto päättää omalla osaltaan, ostaako se lastenohjaajan perhetyöhön käyhtettävät palvelut kasvatusasian keskukselta.

 

Sopimus on tehty kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Edellinen sopimuskausi on 1.8.2022-31.7.2024. Kausi on alkanut toimintakauden mukaisesti elokuusta ja päättynyt heinäkuuhun.

 

Palkkakulut seurakunnalle perhetyöntekijän 20 viikkotyötunnin osalta ovat sivukuluineen vuositasolla noin 21 500 €. Ostopalvelu laskutetaan talousarvion mukaisessa rytmissä eli aina kunkin kalenterivuoden lopussa.

 

Jaana Heinosen 20 viikkotyötuntiin on kuulunut ja kuuluisi edelleen perhekerho- ja vauvakahvilatoiminta, yhteistyö seurakuntayhtymän perhetyöntekijöiden (Pesue) kanssa, seurakunnan perhetyön erilaisten tilaisuuksien järjestäminen, kesän perheleiri ja perheiden retkipäivät sekä perhetyön toiminta- taloussuunnitelmista vastaaminen ja seurakunnan työntekijäkokoukset.

 

Jaana Heinonen säilyy kasvatusasiankeskuksen työntekijänä.

 

Lava Tässä pykälässä käsitellyllä asialla on kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia myönteisellä tavalla, sillä päätös kohdentaa seurakunnan palkkaus- ja toimintamäärärahoja perhetyöhön ja mahdollistaa siten monipuolisen perhetyön seurakunassa.

 

 

Esitys Katariinanseurakunta ostaa seurakuntayhtymän kasvatusasiankeskukselta lastenohjaaja Jaana Heinosen työaikaa 20 viikkotuntia ajalla 1.8.2024-31.7.2026 Katariinanseurakunnan perhetyöntekijänä toimimista varten.

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

Jakelu Perhetyöntekijä Jaana Heinonen

 Kasvatuksen johtaja Katja Vanhatalo

 Talouspäällikkö Jaana Hörkkö