RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.02.2024/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Stipendit alueen kouluihin
216/04.04.02.00/2021
Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto 07.02.2024 § 9
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Katariinanseurakunta on jakanut stipendit Nummenpakan Aurajoen yksikön oppilaalle, Turun Normaalikoulun lukion ylioppilaalle sekä C.O.Malmin koulun oppilaalle usean vuoden ajan. Vuonna 2011 seurakuntaneuvosto päätti stipendin euromääräksi 150 €, joka teki mahdolliseksi stipendin jakamisen joko yhdelle tai kahdelle oppilaalle koulun oman harkinnan mukaan.
Lisäksi 30.5.2012 § 80 seurakuntaneuvosto päätti jakaa 20 € arvoiset stipendit seurakuntamme kunkin alakoulun (Varissuo, Norssi, Pääskyvuori, Hannunniittu, Nummi ja Katariina) yhdelle oppilaalle keväästä 2013 alkaen. Stipendin saajan valintaperusteeksi kouluille osoitettiin ns. Kultaisen säännön (Luukas 6:31) osaava noudattaminen.
Stipendeihin tarkoitettua euromäärää ei ollut tarkoitus kasvattaa, vaan jakaa stipendit jatkossa useammalle oppilaalle. Keväällä 2013 (17.4.§ 58) seurakuntaneuvosto päätti antaa suuruudeltaan 100 € stipendit koulukohtaisesti ylioppilaalle ja / tai yläkoulun oppilaalle sekä stipendit suuruudeltaan 20 € alaluokkien oppilaalle koulun oman valinnan mukaisesti.
Seurakunta haluaa tukea alueellaan sijaitsevien koulujen lapsia ja nuoria ja kannustaa heitä kultaisen säännön noudattamisessa.
Lava Tässä pykälässä käsitellyllä asialla on kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia. Tahdomme tukea lapsia ja nuoria heidän opinnoissaan ja kannustaa huomaavaiseen käytökseen toisia kohtaan.
Esitys 1) Stipendit suuruudeltaan 100 € annetaan Nummenpakan Aurajoen yksikön oppilaalle, Turun Normaalikoulun ylioppilaalle tai oppilaalle, Katariinan koulun yläluokkien oppilaalle sekä Kansainvälisen koulun ylioppilaalle tai oppilaalle koulun oman valinnan mukaisesti.
2) Stipendit suuruudeltaan 20 € annetaan Varissuon, Pääskyvuoren, Hannunniitun, Nummen, Katariinan, Normaalikoulun alaluokkien sekä Kansainvälisen koulun oppilaalle koulun oman valinnan mukaisesti.
Stipendien yhteissumma on 540 €
Stipendin saajan valintaperusteeksi kouluille osoitetaan ns. Kultaisen säännön (Luuk. 6:31) osaava noudattaminen. ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.”
Stipendi maksetaan seurakuntaneuvoston kustannuspaikalta.
Päätös Esityksen mukaan.
Jakelu Mia Kuronen
Elina Ahopelto
Elisa Rautiainen
Matti Hernesaho
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |