Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 18.12.2024/Pykälä 135


 

Jäsenten esille ottamat asiat

 

Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto § 135  

    

 

 

Esitys Käsitellään jäsenten esille ottamat asiat.

 

Päätös Vehosmaa toi esiin, että seurakunnassa on vuonna 2025 syytä järjestää tapahtuma tai tilaisuus, jossa kaikki seurakunnan työntekijät ovat samaan aikaan paikalla ja tässä tilaisuudessa seurakuntaneuvosto voi tavata ja tehdä yhteistyötä työntekijöiden kanssa. Norvasuo kertoi, että Hirvensalon kirkon avajaiset tulevat olemaan tällainen tilaisuus ja merkitty jo kaikkien seurakunnan työntekijöiden kalenteriin.

Muurinen toi esiin huolensa, onhan diakonialla tänä jouluna riittävät resurssit avustustoimintaan, sillä kotitalouksien taloudellinen tilanne on yhä tukalampi. Norvasuo kertoi, diakonian resurssit on turvattu, vaikka avuntarvitsijoita on tänä vuonna ollut enemmän kuin aikaisemmin.

Kantola toi esiin huomion, että Hirvensalon kirkko jää helposti ohikulkijoilta huomaamatta. Hän kysyy onko kirkossa riittävän näyttävä risti ja ulkovalaistus kunnossa. Rakennustoimikunnan Valve ja Muurinen kertoivat ottavansa vielä asian uudelleen esille rakennustoimikunnassa.

Liitola toi esiin, että seurakuntien kiinteistöjen julkisivujen siisteyttä ja selkeyttä olisi helppo edistää puhdistamalla kyltit ja opasteet, jotka hänen kokemuksensa mukaan on monessa paikassa likaisia tai sammaleisia.

Mustonen toi esiin, että Yrjänään olisi rakennettava esteetön vessa. Tilassa vuokralla oleva järjestö palvelee iäkkäitä ihmisiä ja tilan ollessa muuten esteetön ja hyvin toimiva, ahtaat wc-tilat rajoittavat käyttöä.

Jäsenten ottamien asioiden koskiessa kiinteistöasioita, päätetään antaa pöytäkirjaote tiedoksi tästä pykälästä kiinteistöjohtokunnalle.