Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 23.10.2024/Pykälä 77


 

Anomus rahoituksesta vapaaehtoisten kiitosjuhlien järjestämiseksi

 

245/04.00.00/2023

 

Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto 23.10.2024 § 77

  

  

 

Esittely Pasi Jaakkola on jättänyt seurakuntaneuvostolle seuraavan esityksen:

 

 Mikaelinseurakunnassa on suuri joukko vapaaehtoisia eri työaloilla isosista kuorolaisiin, kahvinkeittäjistä raamattupiirin vetäjiin. Heille on perinteisesti järjestetty Mikaelin seurakuntakodissa kiitosjuhla 1. adventin viikonloppuna. Anomme seurakuntaneuvostolta rahoitusta näiden työalojen yhteisten juhlien järjestämiseen. Juhlat ovat pieni kiitos vapaaehtoisten korvaamattomasta työpanoksesta.

 Juhlissa on yhteensä 120 paikkaa hyväksi havaittu Crema-cateringin jouluruokailun hinta on 24e/henkilö eli ruokailukustannus 2880€. Lisäksi anomme esiintyjäksi palkatun jonglööri Kai Kuutamon palkkioon 450€.

 
Yhteensä pyydämme seurakuntaneuvostolta 3330€ vapaaehtoisten kiitosjuhlien järjestämiseksi.

 

 Turussa 22.10.2024

 

 Pasi Jaakkola

 johtava kappalainen

 

 

Esitys Seurakuntaneuvosto päättää myöntää 3330 € vapaaehtoisten kiitosjuhlien järjestämiseen. Rahat otetaan seurakuntaneuvoston kustannuspaikalta.

 

Päätös Esityksen mukaan. Seurakuntaneuvosto kuitenkin edellytti vastaisuudessa huomioimaan kiitosjuhlan kulut budjettiesitystä tehtäessä.