Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 23.10.2024/Pykälä 73


 

Irtisanoutuminen Kirkkopalvelut ry:n jäsenyydestä

 

115/00.01.03/2023

 

Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto 23.10.2024 § 73

  

  

 

Esittely Kirkkopalvelut ry on Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien ja kirkollisten järjestöjen yhteistyö- ja palvelujärjestö. Kirkkopalvelujen tehtävänä on vastata kirkon kehittämis-, koulutus- ja palvelutarpeisiin sekä edistää jäsenseurakuntien ja -järjestöjen yhdessä tärkeiksi tunnistamia tavoitteita.

 Kirkkopalvelujen jäsenseurakuntien ja -järjestöjen edustajat saavat alennuksia koulutuksista ja muista palveluista, pystyvät hyödyntämään opintokeskusrahoitusta, löytävät tukea omaan toimintaansa eri alojen asiantuntijoiden avulla sekä pääsevät mukaan vaikuttamaan yhteisiin asioihin.

 

 Kirkkopalvelujen jäsenmaksut perustuvat seurakuntien osalta niiden jäsenmäärään ja Mikaelinseurakunnan osuus tänä vuonna oli 1847,97 €. Tämän jäsenmaksun lisäksi kaikesta Kirkkopalvelut ry:n materiaaleista, kuten esimerkiksi Tiekirkko-materiaaleista, maksetaan erikseen.

 

 

Esitys Mikaelinseurakunta päättää taloudellisin perustein erota Kirkkopalvelut ry:n jäsenyydestä.

 

Päätös Esityksen mukaan.