RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 05.12.2024/Pykälä 192
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen koulutussuunnitelma 2025
185/01.03.00.00/2024
Yhteinen kirkkoneuvosto 05.12.2024 § 192
Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso
Esittely Kirkon henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämissopimus (KirVESTES 2023-2025, liite 12) edellyttää työnantajalta henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämiseksi koulutussuunnitelman tekemistä.Tähän suunnitelmaan ei sisällytetä henkilöiden nimiä eikä yksittäisiä koulutuksia, vaan tarkastellaan yleisellä tasolla eri ammattiryhmien koulutustasoa ja koulutustarpeita.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymällä työnantajana on oikeus vuosittain hakea työttömyysvakuutusrahastolta koulutuskorvausta seurakuntien ja seurakuntayhtymän yhteisten yksiköiden koulutustoteuman perusteella. Koulutuskorvauksen saaminen edellyttää toteutuneen koulutuksen yksikkökohtaista seurantaa siten, että koulutuksista pystytään yksilöimään työntekijöiden koulutuksiin osallistuminen ajankohtineen sekä koulutuksen ajallinen kesto jokaisen osallistujan osalta. Koulutuskorvauksen saa enintään kolmelta koulutuspäivältä työntekijää kohden. Koulutuskorvauksen määrä on 10 prosenttia koulutuskorvauksen perusteena olevasta palkkakustannuksesta. Vuonna 2024 seurakuntayhtymä sai Työllisyysrahastolta koulutuskorvausta n. 13 600 euroa. Korvaukseen oikeuttavia koulutuspäiviä oli yhteensä 608 kpl. Koulutuspäivien määrä oli edelleen viime vuosien tapaan pienessä nousussa, tätä edesauttoivat toteutuneiden koulutusten aiempaa kattavampi raportointi sekä innokkuus erilaisiin koulutuksiin, joihin osallistuminen onnistuu entistä useammin myös verkkokoulutuksien muodossa.
.
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto merkitsee Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteisen koulutussuunnitelman 2025 tiedoksi.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |